Kuva: Fotolia

Oletko harkinnut doulan palkkaamista synnytysavuksi? Lue, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon

19.04.2016 23:15 - Rea Tallgren

Jos kokee haluavansa synnytykseen apua, voi harkita, olisiko doula oikeanlainen ihminen auttamaan?

Doula on synnytystukihenkilö. Vielä muutama vuosi sitten doula saattoi olla sanana vieras, mutta nykyään doulien käyttö on yhä yleisempää. Karoliina Helle Suomen doulat ry:stä kertoi Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä Lapsimessuilla doulien toiminnasta. 

Helle itse tutustui doula-toimintaan ensimmäisen synnytyksensä jälkeen. 

- Ajattelin, että olin itse todella hyvin valmistautunut. Minulla oli mukanani sisko ja mieheni, mutta loppuvaiheessa, kun synnytys alkoi mennä todella rajuksi, ajattelin, että ensi kerralla mukana täytyy olla joku, joka on nähnyt sen tilanteen aikaisemminkin ja osaa olla henkisenä tukenani siinä tilanteessa. Siskoni ja mieheni olivat kuitenkin tuossa tilanteessa itsekin ensimmäistä kertaa, Helle selitti messuilla.

Hinnat vaihtelevat

Miten oman doulan sitten voi löytää? Helle itse meni mukaan doularyhmän tapaamiseen ja tapasin siellä useita doulia.

- Kypsyttelin ajatusta ja mietin, kuka olisi se doula, jonka synnytykseeni haluaisin.

Erilaisilta doulilta löytyy erilaisia paketteja.

- Oman doulani kanssa tapasin kolme kertaa ennen synnytystä ja hän alkoi päivystää kaksi viikkoa ennen synnytystä ja olisi ollut valmis päivystämään kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeenkin. Lisäksi tapasimme kerran synnytyksen jälkeen ja kävimme synnytyskokemuksen läpi.

Ammattidoulan hinta on noin neljästäsadasta tuhanteenkahteensataan peruspaketilta. Myös vapaaehtoisdoulia on olemassa. Moni tosin maksaa siitä, että doula on kouluttautunut ja sitoutuu tulemaan paikalle synnytykseen.

Synnytysten ammattilainen

Helteen mukaan suurin ero ammattidoulan ja siskon välillä synnytysapuna oli juurikin se, että toiselle synnytykset ovat tuttua kauraa.

- Siskoni oli ihanasti tukena niin kauan kuin itsekin pärjäsin, mutta siinä kohtaa kun itse olisi alkanut tarvita oma-aloitteista tukea, hän hämmentyi yhtä paljon kuin minäkin. Doula sen sijaan otti juuri siinä vaiheessa ohjat ja kannusti minua.

Myös Helteen mies oli mukana synnytyksessä, ja doula oli hänellekin suuri tuki.

- Hän oli myös paljon luottavaisempi, kun mukana oli doula. Doula kannusti miestäni tulemaan lähelleni ja tsemppaamaan minua, hän antoi ihan konkreettisia ohjeita miehellenikin. Mies oli jälkikäteen myös hyvin tyytyväinen siihen, että olimme palkanneet doulan.

Miten valita oma doula?

Helteen mukaan doulatapaamiseen kannattaa mennä, jotta ehtii miettiä, kuka on sen tyylinen ihminen, että hänestä voisi olla parhaiten tukea juuri sinulle synnytyksessä.

Doulan etsiminen kannattaa aloittaa, kun synnytykseen on vielä muutama kuukausi aikaa. Tuolloin ehtii tutustua douliin kunnolla, valita omansa ja tavata hänet tarvittavan määrän ennen synnytystä.

- Doulan kanssa käytiin läpi edellistä synnytystäni, doula otti ylös minun toiveeni siitä, mitä toivon häneltä synnytyksen suhteen. Lisäksi keskustelimme esimerkiksi tavoista lievittää kipua.

Suomen doulat ry -sivuilta löytyy doulia ympäri Suomen.

Kilpailut

Uusimmat