Kuva: Fotolia

Alkoholi helpottaa masennusta pelottavan tehokkaasti? Ei todellakaan riskitöntä

05.10.2016 17:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan alkoholilla on samankaltaisia vaikutuksia kuin masennuslääkkeillä, mutta tästä huolimatta humaloituminen ei ole turvallista itsehoitoa.

Alkoholin juominen vaikuttaa mielialaan samalla tavalla kuin jotkin masennuslääkkeet, väitetään tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa. Sen mukaan alkoholi saa aikaan nopeasti samanlaisia muutoksia aivoissa kuin osa masennuslääkkeistä. Tutkimuksesta uutisoi Science Daily.

Monet masennuksesta tai masennusoireista kärsivät saattavat itse helpottaa oloaan nauttimalla alkoholia. Tutkimuksen mukaan alkoholi todella synnyttää ihmisessä biokemiallisia muutoksia, jotka vähentävät masennukselle ominaista käyttäytymistä.

Alkoholi ei sovi lääkkeeksi

Vaikka alkoholi lievittää huonoa oloa hetkellisesti, ei sitä tule missään nimessä käyttää hoitaakseen masennusta tai masennusoireita. Muutoin riski alkoholismiin voi kasvaa merkittävästi.

- Itsensä hoitamisella alkoholilla on ehdottomasti vaaroja. Raja siinä, onko alkoholista hyötyä vai harmia, on todella häilyvä ja jossakin vaiheessa tapa muuttuu toistuessaan addiktioksi, tutkija Kimberly Raab-Graham tuumaa.

Tutkimus suoritettiin hiirikokeilla. Jotta tuloksia voidaan pitää luotettavina, vaatii aihe vielä lisää tutkimusta. 

Lue myös: 7 asiaa, jotka saavat alkoholin nousemaan nopeammin päähän - varo näitä

Lue myös: Oletko juonut humalassa kahvia? Lääkäri perustelee, miksei se kannata

Lähde: Science Daily

Kilpailut

Uusimmat