Aloita painonpudotus helposti - katso tehokkaat vinkit

10.12.2013 22:15 - Reija Saarinen

Painonpudotus on rankkaa puuhaa, mutta onneksi omaa urakkaa voi helpottaa muutamalla niksillä.

Alla viisi niksiä, joiden avulla painonpudotus on helppo aloittaa.

1. Aloita päiväsi kaurapuurolla

Tutkimusten mukaan kaurapuuro pitää nälän paremmin loitolla kuin esimerkiksi murot. Keitä siis itsellesi lautasellinen puuroa joka aamu, ja pysyt kylläisenä pidempään.

2. Älä tunne syyllisyyttä

Tutkimusten mukaan itsensä syyllistäminen herkkujen syömisen jälkeen ei edistä painonpudotusta. Anna siis itsellesi lupa herkkujen nautiskeluun aina silloin tällöin.

3. Unohda vaaka

Ihmisen paino sahaa usein edes takaisin, joten välillä paino nousee ja välillä laskee. Jos siis tuijotat orjallisesti pelkkää vaakaa, saatat hyvinkin sabotoida oman treenisi. Keskity painon punnitsemisen sijaan siihen, että liikut ja syöt oikein.

4. Älä juo liikaa kaloreita

Ikävä kyllä monella ihmisellä jopa 37 prosenttia päivän kaloreista saadaan sokeripitoisista juomista. Luota siis janossasi veteen tai sokerittomaan jääteehen. Näin saat vältettyä turhat kalorit.

5. Vältä myöhään syömistä

Ihmiset, jotka nauttivat illallisen vasta iltamyöhään, keräävät noin 248 kaloria enemmän päivässä, kuin ne jotka syövät aiemmin päivällä. Kannattaa myös muistaa, että ei päästä itseään nälkiintymään liikaa, sillä silloin tulee helposti napostelleeksi aivan liikaa.

Lähde: Women´s healtmag

Kilpailut

Uusimmat