Haaveena treenattu keho? 9 vinkkiä saliharjoittelun aloittamiseen

04.11.2013 22:15 - Linda Arponen

Este hyvään kuntoon pääsemiseen löytyy omien korvien välistä.

Ennen salille pääsyä mielessä pyörii paljon ajatuksia. Halu on muuttua ja muokata kehoa, mutta mistä saada siihen motivaatiota?

Monilla jäävät salikortit ja -vaatteet käyttämättä, kun televisio ja sohva houkuttavat enemmän.

Seuraavilla vinkeillä on kuitenkin mahdollista ottaa itseään niskasta kiinni ja raahauduttua salille:

1. Tunnista motivaatiosi

Mikä innostaa sinua treenaamaan? Taustalla voivat olla esimerkiksi terveydelliset syyt tai halu uuteen alkuun. Kirjoita omat motivaattorisi muistilapuille ja ripottele niitä ympäri kotia, autoosi ja työkoneesi näytölle. Aina kun näet kuvallisia muistutuksia, muistat myös syysi treenata.

2. Säilytä kuri

Taito tehdä aikatauluja ja pysyä niissä ovat osoitus itsekurista, joka on vaikea asia useimmille ihmisille. Itsekurin taustalla on ajatus siitä, että tekee asioita, joita ei halua tehdä. Kaikki merkityksellinen elämässä vaatii kuitenkin ponnistuksia ja uhrauksia, eikä treenaaminen ole poikkeus. Jos olet harrastanut urheilua nuoruudessasi, on siitä hyötyä myös aikuisiällä, sillä silloin itsekuri ei ole sinulle uutta. Järjestät itsellesi aikaa asioille, joilla on sinulle merkitystä. Teet sitä koko ajan edes tajuamattasi.

3. Seuraa kehosi muutoksia

On tärkeää nähdä mistä olet aloittanut, miten olet kehittynyt ja mitä haluat olla. Muutos ei tapahdu hetkessä. Voit kuitenkin ottaa itsestäsi valokuvan vaikka kerran viikossa, jotta voit nähdä, miten kehosi on muuttunut. Ei kannata seurata pelkkää vaa'an lukemaa, sillä lihas painaa enemmän kuin rasva. Näin ollen vaatteiden istuvuus on yksi helpoimmista tavoista seurata prosessia.

4. Järjestä, valmistaudu ja onnistu

Salille meno ilman suunnitelmaa on sama kuin menisi kauppaan ilman ostoslistaa. Suunnittele ennen treeniä se, mitä aiot tehdä ja aseta sille tietty aika. Organisointi on synonyymi tehokkuudelle. Kannattaa myös miettiä omat syömiset etukäteen, ennen ja jälkeen treenin. Terveelliset eväät estävät lipsumisen suklaapatukan puolelle.

5. Aseta aikaraja

Kun on tietty ajankohta mielessä, johon mennessä haluaa saavuttaa tavoitteensa, on siinä helpompi onnistua. Aikaraja voi olla esimerkiksi jokin tietty tapahtuma elämässä. Aikaraja saa sinut treenaamaan kovemmin ja pitää sinut kurissa.

6. Hanki kaveri

Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tukevat sinua pyrkiessäsi kohti tavoitteitasi. Samanmieliset ihmiset eivät vain tue sinua vaan myös työntävät sinua eteenpäin sitä tarvitessasi. Treenikavereiden kanssa voi lisäksi tehdä muutakin kuin vain treenata. Jos sinulla ei vielä tällaista kaveria ole, voit aloittaa etsimisen netin ja sosiaalisen median kautta.

7. Etsi visuaalisia kannustimia

Kuvalliset muistutukset, kuten inspiroivat lainaukset ja valokuvat ovat hyvä keino motivaation ylläpitämiseen. Etsi itseäsi innostavia asioita ja rakenna niistä kollaasi kotiisi. Myös motivoivat nettisivut, urheilijat ja sosiaalinen media ovat hyviä apureita henkiseen treeniin.

8. Pääse yli ongelmista

Kaikki epäonnistuvat joskus. Älä kuitenkaan rankaise itseäsi, jos treenit jäävät välistä tai syöt huonosti. Vain koska söit kerran väärää ruokaa ei tarkoita, että koko päivä pitäisi heittää hukkaan. Palaa vain tyynesti takaisin treeniohjelmaan seuraavana päivänä. Tunnista ongelma ja jatka eteenpäin. Itsensä kiduttaminen syyllisyydellä ei auta mitään.

9. Kannusta itseäsi

Tärkein motivaattorisi pitäisi olla sinä itse. Asenne ratkaisee. Elämässäsi on paljon enemmän kontrollia kuin edes tajuat. Kuinka paljon liikut, syöt, juot ja nukut; päätät kaikista näistä aivan itse. Jos et itse usko tavoitteisiisi, ei usko kukaan muukaan.

Lähde: Bodybuilding.com

Kilpailut

Uusimmat