Kuva: Fotolia

Haluaisitko urheilla aamuisin? Vinkit, joiden avulla onnistut

12.05.2016 21:15 - Emma Ylistalo

Treenitunti heti aamulla kuulostaa ihanalta ajatukselta, mutta mieli saattaa muuttua herätyskellon soidessa liian aikaisen. Lue tavat, joiden avulla sinustakin voi tulla aamutreenaaja.

Mielikuvissasi saatat ajatella, kuinka ihanaa olisi urheilla aamuisin. Saisit hyvän alun päivälle ja samalla töiden jälkeinen aika jäisi suoraan kaikelle muulle. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Lue alta seitsemän kikkaa, joiden avulla saat itsesi helpommin liikkeelle aamuisin.

1. Aloita yhdellä päivällä viikossa

Päätä yksi päivä viikosta, jolloin menet urheilemaan ennen töihin menoa. Voit esimerkiksi katsoa kunotkeskuksesta valmiiksi tunnin, jolle menet. Mieti, että sinun tarvitsee herätä aikaisin ainoastaan yhtenä aamuna viikosta ja muina päivinä saat nukkua pidempään.

2. Maksa tuntisi etukäteen

Välillä saattaa olla vaikeaa saada itsensä aikaisin ylös. Mutta jos olet esimerkiksi maksanut etukäteen kuukausikortin kuntokeskukseen tai käyt joogatuntia varatessa samalla maksamassa tunnin, on todennäköisempää, että saat itsesi liikkeelle ajoissa.

3. Keskity urheilun jälkeiseen tunteeseen

Tiedät luultavasti sen ihanan tunteen, joka yleensä valtaa hyvän treenin jälkeen. Ota pieni hetki urheilun jälkeen ja keskity tietoisesti tähän tunteeseen. Saatat huomata, että se saa olosi paljon paremmaksi kuin yksi ylimääräinen tunti unta.

4. Huomioi sen vaikutus päivääsi 

Kun aamunsa on aloittanut urheilemalla, se nostaa energiatasoja ja alentaa stressitasoja. Työt sujuvat helpommin, joten aamuisesta treenihetkestä on hyötyä vielä sen jälkeenkin.

5. Kerro työkavereillesi

Kun päätät aloittaa aamuisin treenaamisen, kerro siitä myös työkavereillesi. Tällöin he luultavasti kysyvät, miten aamutreenisi sujuivat. Se taas on yksi syy lisää nousta aamuisin ajoissa liikkumaan.

6. Lisää treenikertoja

Kun olet saanut itsesi ylös kerran viikossa ja huomannut, miten aamuisin urheileminen vaikuttaa päivän jaksamiseen, saatat kenties haluta lisää. Tällöin voit lisätä viikkoosi toisen aamutreenin ja jossain vaiheessa saatat huomatakin urheilevasi mieluiten juurikin aamuisin.

7. Palkitse itsesi

Voit esimerkiksi päättää, että kun olet käynyt tietyllä määrällä aamutunteja kuukauden sisään, palkitset itsesi kasvohoidolla. Se lisää motivaatiota ja saat ihanan hemmotteluhetken palkinnosta kovasta työstäsi.

Lähde: Mind Body Green

Lue myös: 5 salaisuutta naisilta, jotka rakastavat työtänsä

Kilpailut

Uusimmat