Kuva: Fotolia

Hyviä uutisia raskaana oleville: Suklaa tekee hyvää sikiölle

02.02.2016 18:45 - Eeva Rajala

Sikiön ja istukan verenkierto näyttää parantuvan suklaan ansiosta.

Raskaana olevilla on usein hullujakin mielitekoja. Toiset ahmivat suolakurkkuja ja toiset eivät saa tarpeekseen suklaasta. Tuoreen tutkimuksen mukaan tietynlaisella suklaalla on positiivinen vaikutus istukkaan ja sikiön kasvuun.

Erityisesti runsaasti fenolisia yhdisteitä eli flavonoideja sisältävä suklaa parantaa tutkimuksen mukaan istukan toimintaa, kertoo Daily Mail -lehti. Lisäksi Laval Québec Cityn yliopiston tiedemiesten mukaan suklaa vähentää raskausmyrkytyksen riskiä. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu ristiriitaista tietoja suklaan syömisen ja raskausmyrkytyksen välillä.

Tutkimuksessa oli mukana 129 raskaana olevaa naista. Osa tutkituista söi runsasflavonoidista, osa vähäflavonoidista suklaata. Tutkimuksen aikana naiset söivät 30 grammaa suklaata päivittäin 12 viikon ajan. Naisten terveyttä tutkittiin synnytykseen saakka. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti kohdun, istukan ja sikiön verenkiertoa. Verenkierto näytti paranevan kummallakin ryhmällä.

- Tutkimus viittaa siihen, että suklaalla voi olla positiivinen vaikutus istukkaan sekä sikiön kasvuun ja kehitykseen, mutta suklaan vaikutus ei perustu yksinomaan flavonoidisisältöön, tutkija Emmanuel Bujold kertoo.


Lue myös: Raskaana olevan naisen ruokavalinta lisää lapsen älykkyyttä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat