Kuva: Fotolia

Oletko jatkuvasti väsynyt? Unettomuus voi johtua makuuhuoneen sisustuksesta

03.11.2016 17:15 - Senja Rapila

Uuden tutkimuksen mukaan pelikonsolit, puhelimet ja muut elektroniset laitteet pitävät varsinkin lapsia ja teinejä hereillä öisin.

Katsotko televisiota sängyssä tai oletko tottunut selaamaan puhelintasi nukahtamiseen asti? Vai tyydytkö jättämään puhelimen yöpöydälle odottamaan aamun herätystä ja luet mieluummin kirjaa hetkisen? Sillä ei ole väliä, kulutatko päiväsi viimeiset minuutit puhelimen näyttöä tuijottaessa vai et, sillä kaikkien elektronisten laitteiden läsnäolo vaikuttaa unen laatuun poikkeuksetta, summaa uusi tutkimus.

Lontoon King's Collegessa tutkittiin satojen henkilöiden nukkumistottumuksia ja elektronisten laitteiden vaikutusta heidän unensa laatuun. Tutkimuksessa selvisi, että jopa 72 prosentilla lapsista ja 89 prosentilla murrosikäisistä oli vähintään yksi elektroninen laite nukkumisympäristössään, joka tekee havaitusta ongelmasta laajan. Tutkittavat olivat keskimäärin 6-19-vuotiaita.

Englannissa tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että esimerkiksi puhelimen käyttö juuri ennen nukkumaanmenoa aiheutti tutkittaville paljon uniongelmia. Tutkimuksen tulosten mukaan makuuhuoneessa sijaitsevien elektronisten laitteiden ei tarvitse edes olla päällä yöllä, vaan ne vaikuttavat unen laatuun negatiivisesti myös käyttämättöminä, mikäli ne ovat lähietäisyydellä nukkumisen aikana.

Tämän tutkimuksen rohkaisemana kannattaakin siirtää esimerkiksi televisio ja pelikonsolit suosiolla toiseen huoneeseen, ja ottaa käyttöön vanha ja perinteinen herätyskello.

Kerroimme myös aiemmin, että sosiaalinen media voi uuden tutkimuksen mukaan paljastaa masennuksen tai skitsofrenian ensimerkit. Voit lukea siihen liittyvän jutun täältä.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Käytätkö sormiasi apuna laskiessasi? Olet muita lahjakkaampi

Lue myös: Sosiaalista mediaa kritisoidaan turhaan - ei pilaa keskittymistäsi!

Kilpailut

Uusimmat