Kuva: Fotolia

Saako personal trainer olla ylipainoinen? Suomalaiset vastaavat rehellisesti

29.03.2016 18:45 - Senni Loikala

Moni odottaa, että personal trainerilla on vartalo kovassa iskussa. Ylipainoinen treenari synnyttää monenlaisia näkemyksiä siitä, saako liikunnan ammattilainen itse olla huonossa kunnossa.

Radiojuontajat Anssi Honkanen ja Niina Backman puivat suorassa lähetyksessä tiistaina sitä, saako personal trainer olla ylipainoinen. Honkanen kertoi, että hänen ystävänsä hämmästyi tavattuaan treenaajansa ensimmäisen kerran.

- Ystäväni sanoi, että hänestä tuntuu oudolta ottaa vastaan neuvoja liikuntaan ja terveellisempään elämään ihmiseltä, joka ei ulkonäön perusteella ole noudattanut oppejaan, Honkanen kertoi.

- Aloin itsekin miettiä, miten voi olla samaan aikaan rutkasti ylipainoinen ja personal trainer. Ajattelisi, että hänelle liikunta tulee työn sivutuotteena ja hän tahtoisi edustaa terveellisiä elämäntapoja. Minusta on silti naiivia tehdä asiasta ongelma, hän jatkoi.

Myös Backman kertoi, että hänelle tulee personal trainerista ensimmäisenä mieleen huippukunnossa oleva ammattilainen.

- Jotenkin sitä ajattelee ensimmäisenä, että jos joku, niin ainakin personal trainer on täysin tikissä kunnossa, Backman tuumasi.

Juontajien keskustelu sai monet kuuntelijat kirjoittamaan oman mielipiteensä asiasta. Suurin osa kommentoijista oli sitä mieltä, että personal trainer saa olla myös ylipainoinen. Lue alta, mitä suomalaiset suhtautuvat liikakiloja kerryttäneeseen treenaajaan.

Sairaus ja elämäntilanne vaikuttavat

Vaikka personal trainer olisi lihava, ei se tarkoita, ettei hän osaa auttaa muita saamaan elämäntapoja kuntoon. Hänellä voi olla jokin sairaus tai sellainen elämäntilanne, ettei pysty treenaamaan. Minä ainakin hyväksyn, jos minun personal trainer olisi lihava, jos hän vain osaa neuvoa minua hyvin” -Jenspa

Onnettomuus on mahdollinen

Käsittämätöntä, ettei kenelläkään tule mieleen, että kenties tämä pyöristynyt personal trainer on ollut onnettomuudessa tai vaikka sairastunut. Moni lääke sekä sairaus aiheuttaa lihomista. Lääkkeiden syönti ja sairastuminen eivät ole omia valintoja! Itsekin vaikeasti sairastuneena ja kiloja keränneenä tiedän, miltä tuo tuntuu. Ammattitaitoni ja aivoni eivät ole kadonneet mihinkään sairastumisen myötä. Itse nostan hänelle hattua, että hän silti tekee työtä, vaikka joutuu sillä kritiikin kohteeksi.” -Outi

PT:n pitäisi noudattaa omia ohjeitaan

Ymmärrän täysin hämmästyksen personal trainerin kohdalla. Siksihän sitä ammattilaisen puoleen käännytään, kun halutaan apua ja tsemppiä terveyteen ja kuntoon liittyvissä asioissa. On mielestäni aivan ok olettaa, että asiantuntija noudattaa omia ohjeitaan.” -Esimerkin voima

Ylpeys pistää treenaamaan

Olen 37-vuotias palomies, ja voin sanoa olevani tikissä. Minulla on työkavereita, jotka eivät sovi siihen mielikuvaan, mikä palomiehistä on. He kuitenkin pystyvät suorittamaan vaaditut vuosittaiset kuntotestit ja ovat vaatimusten mukaisessa kunnossa. Oma ylpeys tästä ammatista pistää minut treenaamaan kovaa ja läpäisemään testit erinomaisin pistein.” -Brankkari

Ei kaikilla kampaajillakaan ole tukka hyvin

Myönnetään: ensimmäinen ajatus on, että tietysti ensimmäinen ajatus on, että personal trainer on tikissä. Mutta toisaalta, eivät esimerkiksi kaikki englanninkielen opettajatkaan ole brittejä tai jenkkejä syntyperältään – ja silti he opettavat hyvin. Tai eihän kaikilla kampaajilla ole tukka aina hyvin, vaikka muiden hiuksia osaavatkin laittaa.” -Pullukka hieroja

Hyppää Anssi Honkasen ja Niina Backmannin matkaan Radio Novan iltapäiviin arkisin kello 14-18.

Kilpailut

Uusimmat