Sillä on väliä, miten peset alapääsi - yleinen tapa suihkussa pistää hormonit sekaisin

16.07.2015 22:15 - Senni Loikala

Tuoreen tutkimuksen mukaan alapään peseminen voi häiritä estrogeenin, testosteronin ja kilpirauhashormonien toimintaa. 

Monet naiset tahtovat tuntea olonsa mahdollisimman puhtaaksi ja pesevät sen vuoksi myös alapäänsä pesunesteellä. Tapa kannattaa ehdottomasti jättää, väittää tuore amerikkalainen tutkimus. 

Sen mukaan intiimialueiden pesuun tarkoitetut tuotteet altististavat dietyyliftalaateille, jotka ovat terveydelle haitallisia kemikaaleja.

- Ftalaatit ovat kemikaaleja, jotka vaikuttavat naisen terveyteen, koska niiden uskotaan aiheuttavan hormonaalista haittaa ja ne voivat muuttaa tärkeiden hormonien toimintaa, kuten estrogeenin, testosteronin ja kilpirauhashormonien toimintaa, tutkija Ami Zota Washingtonin yliopistosta sanoo.

Huffington Post -lehti sai yhteyden Zotaan, joka kartoitti tarkemmin vaaroja, joita voi seurata intiimialueidensa pesemisestä puhdistustuotteilla. Tutkijan mukaan tapa altistaa tulehduksille alapäässä ja lantion seudulla, raskausajan komplikaatioille sekä mahdollisesti jopa kohdunkaulansyövälle.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimukseen osallistui noin 740 naista, jotka olivat iältään 20-49-vuotiaita. Heidän antamistaan virtsanäytteistä selvisi, kuinka radikaalisti intiimihygieniaan tarkoitetut tuotteet lisäsivät dietyyliftaallien määrää. Naisilla, jotka olivat pesutuotteita käyttäen pesseet alapäänsä kuluneen kuukauden aikana vähintään kahdesti, oli kyseistä kemikaalia reilu 150 prosenttia enemmän kuin heillä, jotka eivät olleet pesseet kertaakaan alapäätään pesunesteillä.

- Pesemistä (pesunesteillä) ei vaadita lääketieteellisesti. Terveellä vaginalla on tehokas systeemi, jolla se puhdistaa itse itsensä, Zota sanoo.

Tutkimuksen mukaan kuitenkin tamponeita, siteitä sekä puhdistamiseen tarkoitettuja pyyhkeitä ja suihkeita voi käyttää huoletta.

Lue myös: Milloin alapään tuoksusta kannattaa huolestua? Lääkäri vastaa

Lähde: The Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat