Kuva: Fotolia

Suomalaislääkäri ottaa kantaa antibioottikohuun: Lomamatkat aina riski

31.12.2015 15:45 - Senni Loikala

Antibioottien teho heikkenee, kun bakteereista tulee niille vastustuskykyisiä. Erikoislääkäri Tomi Mölkänen kertoo, että matkailu muuttaa suoliston bakteerikantaa.

Maanantaina monet suomalaismediat uutisoivat, että antibioottien teho on heikentymässä. Helsingin Sanomien mukaan kyseessä on yksi ihmiskunnan suurimmista terveysuhkista. Pahimmassa tapauksessa yleisistä taudeista saattaa tällöin tulla jopa tappavia.

Daami.fi tavoitti infektio- ja sisätautilääkäri Tomi Mölkäsen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kommentoimaan keskustelua.

- Onhan tilanne vakava. Suomessa asiat ovat silti paljon paremmin, kuin monessa muussa maassa. Meillä ei sairaaloissa päästetä leviämään vastustuskykyisiä eli resistenttejä bakteereita. Hygienia on tarkkaa ja resistentin mikrobin kantajat voidaan hoitaa kosketuseristyksessä muiden potilaiden suojelemiseksi, Mölkänen kertoo.

Suonensisäinen antibiootti avuksi

Kun antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit yleistyvät, vaaditaan lääkäreiltä uudenlaisia tapoja saada potilaat kuntoon. Nykyistä vaativammat hoidot tulevat myös kalliiksi yhteiskunnalle.

- Ongelma on, ettei meillä aina ole tiettyä pilleriantibioottia, jolla voisi hoitaa esimerkiksi virtsatieinfektiota. Sitten joudumme antamaan lääkettä suonensisäisesti ja se maksaa paljon, lääkäri sanoo.

- Se on iso muutos potilaan hoidossa, kun joudumme siirtymään paljon raskaampaan hoitoon. Tällaisia käytännön ongelmia esiintyy, mutta mielestäni paniikkiin tai hysteriaan ei ole aihetta, hän jatkaa.

Lääkärit ovat tilanteessa, joissa jokaisen antibioottikuurin määrääminen tulee harkita tarkasti. Antibiootit lisäävät resistenttien bakteerien kehittymistä. Lisäksi lääkkeen aikaansaamat muutokset suoliston bakteerikannassa näkyvät selvästi vielä vuoden kuluttua lääkkeen syömisestä.

- Asennoitumista antibiootteihin pitää muuttaa. Ne eivät ole loputonta resurssia, jota voi käyttää huoletta.

Vakava infektio lisää kuolemanriskiä

Helsingin Sanomissa uutisoidaan arviosta, jonka mukaan riski kuolla aiemmin helposti hoidettaviin tauteihin joissakin tapauksissa jopa kaksinkertaistuu. Mölkäsen mukaan kuolemanriski nousee vain, jos kyseessä on vakava infektio, ja bakteeri pääsee vereen saakka.

Kun hoitoon hakeutuu potilas, jolla on vakavan bakteerin aiheuttama infektio eli "verenmyrkytys", tehdään hänelle ensin veriviljely. Tulosten saamiseen menee yleensä muutama päivä. Sinä aikana potilas saa jo antibiootteja, jotka saattavat paljastua tehottomiksi.

- Käytännössä lääkärit valitsevat antibiootin valistuneen arvauksen perusteella. Kun veriviljelyn vastaus tulee ja jos antibioottivalinta ei täsmää arvauksemme kanssa, niin niissä tilanteissa voi käydä huonosti. Perusväestön, joka ei saa verenmyrkytystä, ei mielestäni tarvitse pelätä, että kuolee johonkin superbakteeriin, Mölkänen selvittää.

Matkustaneiden kannattaa antaa näyte

Mölkäsen mukaan matkailu lisää riskiä siihen, että omassa kehossa olisi vastustuskykyisiä bakteereja. Tulehduksen iskiessä olisi aina tärkeää antaa näyte ja todeta tulehduksen aiheuttaja, ennen kuin aloittaa antibioottikuurin.

- Jos tekee paljon ihan tavallisia lomamatkoja, silloin ihmisen oman suoliston bakteeristo muuttuu hiljalleen ja sinne saattaa pesiytyä resistenttejä bakteereita. Jos sitten myöhemmin sattuu saamaan esimerkiksi umpilisäkkeen tulehduksen tai virtsatietulehduksen, voi se olla kyseisten bakteerien aiheuttama, Mölkänen kertoo.

- Siinä tilanteessa virtsanäyte kannattaa ottaa ajoissa, vaikka matkasta olisi kulunut pidempikin aika. Bakteereilla ei ole syytä lähteä pois suolistosta, jolloin ne saattavat odottaa tilaisuutta aiheuttaa infektion. Toki tulehduksen aiheuttaja voi silti olla muuallakin, hän jatkaa.

Virtsatietulehdukset kiusaavat naisia

Monet naiset saavat jossakin elämänsä vaiheessa virtsatietulehduksen, ja joillakin infektiot toistuvat herkästi. Mölkäsen mukaan karpalomehua ei pidetä syyttä apukeinona infektioiden loitolla pitämiseen. Hän kertoo sen purevan E.coli -bakteerin tiettyihin osiin, ja estää bakteereita etenemästä virtsateissä.

Mikäli virtsatietulehdus on jo puhjennut, ei lääkäri suosittele hoitamaan sitä karpalovalmisteilla.

- Hoitona karpalotuotteita ei pidä käyttää, koska ne eivät hoida infektiota, jos sellainen on kehittynyt. Mutta ennaltaehkäisyssä ne toimivat tutkitusti.

Toistuvista virtsatietulehduksista kärsiville naisille määrätään antibiootteja, joita lääkärit ohjeistavat ottamaan yhden tai kaksi tablettia oireiden ilmaannuttua. Tällöin kuuri jää kesken, mutta infektion oireet yleensä häviävät.

- Itse lähden siitä, että bakteerin viljely pitäisi yleensä saada. Tarvittaessa otettava antibiootti ei ole väärä tapa hoitaa tulehdusta, mutta siitä ei ole tutkittua tietoa, onko se pidemmän päälle järkevää.

- Olisi hyvä, jos antibiootteja ei määrättäisi ilman virtsanäytettä niin paljon kuin nykyään, koska resistenttejä bakteereita on jo jonkun verran. Niiden hoito on vaikeata, jos antibiootit eivät purekaan.


Lue myös: Lääkkeet saattavat muuttaa hiuksesi kihariksi tai vaihtaa niiden väriä

Kilpailut

Uusimmat