Kuva: AOP
Supermalli Adriana Lima paljasti salaisen aseensa - juoma, joka laittaa aineenvaihdunnan liikkeelle
Liikunnan lisäksi ruokavaliolla on suuri merkitys.
Huippumalli Adriana Liman, 35, vartalossa ei ole mitään ylimääräistä. Siitä pitävät huolen rankka treeni sekä juoma, jota Lima omien sanojensa mukaan nauttii aamuisin.
Kyseinen juoma laittaa aineenvaihdunnan liikkeelle ja nostaa samalla energiatasoja uutta päivää varten. Mikä parasta superjuoma on uskomattoman helppo valmistaa, joten siihen pystyy kuka tahana.
Juomaan tarvitaan puolikas avokado, reilu 2 desilitraa vettä sekä hunajaa mausteeksi. Kaikki ainekset heitetään tehosekoittimeen ja pyöritetään siellä niin pitkään, että juomasta tulee tasaista.
Lue myös: Juoma, jota kannattaa nauttia joka aamu - 4 terveyshyötyä
Lähde: Cosmopolitan
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää