Kuva: Fotolia

Tapaturma-alttius ja ällötyksen tunteet vaihtelevat kuukautiskiertosi mukaan - lue hormonifaktat

06.07.2016 21:15 - Emmi Moilanen

Kuukautiskierto voi aiheuttaa kipujen ja vuodon lisäksi myös muita, kummallisia oireita.

Kuukautiskierron aikana naisten hormonitasot vaihtelevat ja useat kokevatkin muun muassa mielialan muutoksia sekä ovulaatio- ja kuukautiskipuja. On myös tutkittu, että kierron eri vaiheet voivat vaikuttaa naisten miesmakuun. Glamour listasi lisää kummallisia seikkoja, joihin kuukautiskierto vaikuttaa.

Ääni

On tutkittu, että hormonaaliset muutokset kuukautisten aikana vaikuttavat lauluääneesi. Kuukautiskierto voi vaikuttaa myös puheääneesi ja ovuloivilla naisilla voikin olla normaalia korkeampi äänentaso.

Tapaturma-alttius

Kuukautiskierron alkuvaiheessa kannattaa olla normaalia varovaisempi, jos rasitat itseäsi fyysisesti. Nivelsiteet ovat nimittäin joustavampia tässä vaiheessa kiertoa estrogeenitason ollessa matala.

Koordinaatio

Luteaalivaiheessa, eli kaksi viikkoa ovulaation ja kuukautisvuodon alkamisen välissä, koodrinaatiokykysi on parhaimmillaan. Jos haluat hurmata jonkun sulavilla tanssiliikkeilläsi, tämä voi olla oikea ajoitus tehdä se.

Suutelu

Eräs tutkimus selvitti, kuinka tärkeää suuteleminen on tuoreessa parisuhteessa eläville, eri kuukautiskierron vaiheissa oleville naisille. Selvisi, että follikulaarisessa vaiheessa, eli kaksi viikkoa vuodon ja ovulaation välillä olevat olivat sitä mieltä, että kumppanin kanssa pusuttelu oli tärkeintä.

Kyky ällöttyä

Ovulaation aikana naiset todennäköisemmin kokevat ällötyksen tunteita kummallisia seksuaalisia aktiviteetteja sekä ei-toivottuja petikumppaneita kohtaan. Tutkijat ovat sitä mieltä, että tämä taipumus suojelee naisia huonoilta seksivalinnoilta aikana, jolloin heidän on todennäköisintä tulla raskaaksi.

Kipukynnys

Kivunsietokyky on korkeimmillaan heti kuukautisten jälkeen. Matalimmillaan kipukynnys on puolestaan juuri ennen kuukautisia tai niiden aikana.

Paheisiin sortuminen

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen on kannattavinta kierron loppupuolella, sillä follikulaarisen vaiheen aikana aivoinen kyky kontrollointiin on heikompi.

Lähde: Glamour

Lue myös: Alkavatko kuukautisesi samaan aikaan ystäväsi kanssa? Gynekologi selittää syyn

Kilpailut

Uusimmat