Kuva: Fotolia

Uuvuttaako keskellä työpäivää? 6 helppoa keinoa, joiden avulla lisäät tehokkuuttasi

14.07.2016 12:15 - Emmi Moilanen

Hyvä itsetuntemus sekä päätöksenteon yksinkertaistaminen ovat avain asemassa työtehokkuuden lisäämiseen.

Työpäivän aikana usein ehtii sattua ja tapahtua paljon asioita, jotka kuluttavat niin henkistä kuin fyysistäkin energiaa. Iltaisin saattaa joskus tuntua siltä, että vaikka päivä oli kiireen täyttämä, työn tulokset jäivät kuitenkin laihoiksi. Glamour listasi keinot, joiden avulla saat työpäivästäsi ja potentiaalistasi kaiken irti.

1. Ajoita työskentely luonnollisen rytmisi mukaisesti

Työpaikalle saapumisen jälkeen aamun ensimmäiset tunnit ovat useimmille meistä kaikkein tuotteliainta aikaa. Tällöin energiataso sekä aivojen vireystila ovat vielä korkealla. Älä siis hukkaa tehokkainta työskentelyaikaasi muiden ihmisten vaatimusten ja tarpeiden täyttämiseen, vaan keskity ensimmäisen tunnin ajan vain itseesi sekä omiin työtehtäviisi. Vähemmän kiireellisiin sähköposteihin ehdit vastata myöhemminkin, ja siirrä vähäpätöisemmät paperityöt toiseen ajankohtaan hyvällä omallatunnolla. Hyvä aika edellä mainittuja tehtäviä on hoitaa esimerkiksi heti lounaan jälkeen, jolloin energiataso sekä keskittymiskyky ovat luonnostaan hieman matalampia.

2. Älä kuluta aikaasi turhautumiseen

Projektista saatu huono palaute tai kollegan lyttäämä idea ovat aina silloin tällöin arkipäivää useimmille työssäkäyville. Tehokkuuden kannalta on kuitenkin merkittävää, millä tavalla käsittelet työpäivän aikana syntyneitä negatiivisia tunteita. Ärsytyksessä vellominen ja jatkuva valittaminen syövät vain enemmän arvokasta energiaasi. Kokeile sen sijaan katsoa kissavideo tai lukea ystävältä saatu viesti. Nämä pienet hyvän mielen hetket auttavat pettymyksien käsittelyssä sekä kohottavat mielialaasi, joka puolestaan edistää myös tehokkuuttasi.

3. Työskentele jaksoissa

Jaksota työskentelysi puolen tunnin sykleihin. Keskity ensimmäisen 25:n minuutin ajan intensiivisesti vain yhteen työtehtävään, jonka jälkeen pidä viiden minuutin tauko. Tämän metodin avulla pidät työtehokkuuttasi yllä, mutta samalla mahdollistat aivoillesi tarpeelliset lepotauot.

- Arvokasta energiaa valuu hukkaan, kun yritämme suoriutua mahdollisimman monesta tehtävästä samanaikaisesti. Tämä on vähän sama asia, kuin tietokoneessa olisi liian monta ohjelmaa kerralla auki. Se hidastaa meitä, toteaa ajanhallinnan konsultti Nancy Colter.

4. Yhdistä tapaaminen ja kävelylenkki

Tutkimukset ovat osoittaneet, että “liikkuva tapaaminen” tehostaa luovuutta sekä nostaa energiatasoja. Vie siis kollegasi ulos tunkkaisesta kokoushuoneesta ja toimistorakennuksesta. Jos tämä ei ole mahdollista, yritä mahdollisuuksien mukaan sopia tapaamiset kahvilaan tai lounasravintolaan. Ympäristön muutos voi vaikuttaa yllättävällä tavalla ongelmanratkaisukykyyn.

5. Yksinkertaista päätöksentekoasi

Kiireisen työpäivän aikana joudumme usein tekemään runsaasti erilaisia päätöksiä. Tämä kuluttaa henkisiä voimavarojamme ja voikin aiheuttaa niin kutsuttua ”päätösuupumusta”. Vedä siis mutkia suoraksi sieltä, mistä se on mahdollista. Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman on kerrottu käyttävän vain sinistä tai harmaata pukua, helpottaakseen päätöksentekoaan asuvalintojensa suhteen. Voit kokeilla samaa omassa arjessasi ja päättää, että lounastat työpäivän aikana jommassakummassa lempiravintoloistasi. Aamuisia päätöksentekoja voi helpottaa se, että päätät syödä saman aamupalan joka arkipäivä.

6. Tunne luovuutesi

Useimmat meistä ovat kokeneet sen hetken, kun olo on inspiroitunut ja tehokas. Seuraavan kerran kun tällainen olo yllättää, paina mieleesi, mitkä asiat saavat sinussa aikaan kyseisen reaktion. Voit pohtia esimerkiksi: kuka muu oli läsnä, missä ympäristössä olit vai olitko juuri syönyt tai käynyt kävelyllä? Kun opettelet tuntemaan omat hyvät hetkesi, niiden kokeminen uudelleen on helpompaa myös työpaikalla.

Lähde: Glamour

Lue myös: Onko energia hukassa? Katso kissavideoita

Kilpailut

Uusimmat