Kuva: Fotolia

Viini tekee hyvää aivoille

12.09.2016 10:15 - Reija Saarinen

Tutkimuksessa huomattiin, että viiniä runsaasti nauttivat sairastuvat harvemmmin alzheimeriin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan viiniä todellakin kannattaa nauttia. Se nimittäin tekee hyvää aivoillemme. Asiassa on kuitenkin yksi olennainen asia, viiniä täytyy pysähtyä haistelemaan.

Tutkimuksessa todettiin, että viiniasaintuntijoilla, joilla oli hyvä hajuaisti, oli myös paksumpia aivojen osia. He myös sairastuivat muita epätodennäköisemmin alzheimeriin ja parkinsonin tautiin.

- Näyttää siltä, että aivoissa sanonta - mitä paksumpi sen parempi, pitää paikkaansa. Tulosten mukaan, jos ihmisillä on paksummat aivot tietyillä alueilla, kestää kauemmin, että he tuntevat sairausten vaikutukset, tutkija Sarah Banks kertoo.

Tutkimuksessa seurattiin 13 viiniasiantuntija ja 13 ei asiantuntijan hajuaistia samalla, kun he haistelivat viinejä ja hedelmiä. Tulosten mukaan asiantuntijoilla aivot reagoivat tuoksuihin enemmän, etenkin alueilla, joilla oli merkitystä muistin kannalta.

Havainnosta voidaan tutkijoiden mukaan päätellä se, että jos elää kuin viiniasiantuntija, saattaa tehdä hyvää terveydelleen.

Lue myös: Viinin ystävä huomio! Voit tuhota hampaasi päivittäisellä rutiinilla

Lähde: New York Post

Kilpailut

Uusimmat