Kuva: Fotolia

Yksin oleminen voi olla parasta mitä sinulle on tapahtunut

07.11.2015 15:15 - Senja Rapila

Onko sydämesi särkynyt vai tökkiikö sinkkuelämä muuten vain? Muista myös, että yksin vietetty aika voi olla todella upeaa.

Olitpa sitten juuri eronnut suhteesta tai introvertti, vietät todennäköisesti paljon aikaa yksin. Jos ahdistut aina kun sinulla ei ole tekemistä, yritä jättää touhuaminen hetkeksi ja vietä aikaa itsesi kanssa. Yksinäisyyttä ei tulisi pelätä, sillä siltä voi oppia paljon asioita itsestään.

Ruokkii luovuutta

Yksinäisyys saattaa auttaa sinua löytämään luovan puolen itsestäsi. Jos et ole koskaan särkenyt sydäntäsi, et välttämättä olisi yksinäinen. Jos et olisi koskaan yksinäinen, ei sinulla olisi asioita, joista saisit aiheen maalata, kirjoittaa tai tehdä muuta luovaa.

Paras taide tulee yleensä kivun ja vaikeuksien kautta. Parhaat ajatuksemme olemme löytäneet silloin, kun vietämme aikaa pelkästään oman itsemme seurassa. Paras ja aito persoonamme tulee esille yksin olemisen avulla.

Auttaa löytämään oikeanlaisen, intiimin suhteen

Emme usein uskalla myöntää sitä ääneen, kuinka yksinäisiä todella olemme. Vaikka sisimpämme huutaisi apua, emme näytä sitä ulkopuolisille.

Kun sivuutamme yksinäisyytemme, loitonnamme itsemme pois mahdollisuudesta kokea raakaa, tunteikasta intiimiyttä. Kuinka voisimmekaan olettaa löytävämme romanttista, täydellistä kumppania rinnallemme jakamaan elämämme, kun emme voi jakaa omaa heikkoa puoltamme vahvan persoonamme kanssa?

Yksinäisyyden ei pitäisi olla jotain, jota yrität vältellä

Useimmat meistä muuttavat elämänsä suorittamiseksi sen jälkeen, kun elämässä on tapahtunut suuria muutoksia. Eron jälkeen sitä saattaa keksiä jatkuvasti itselleen tekemistä, jotta pystyisi välttelemään omia ajatuksiaan eroon liittyen.

Et voi kuolla tunteisiin, mutta voit kuolla siihen, mitä yrität tehdä välttääksesi ne tunteet, joita et halua tuntea. 

Yksinäisyys on osa elämänkokemusta

Vahvat, itsenäiset ihmiset eivät ole immuuneja yksinäisyydelle - he osaavat vain peittää sen hyvin. Vaikka olisitkin vahva ja itsenäinen, voit olla samanaikaisesti todella yksinäinen ja epävarma. Näiden piirteiden yhdistelmä tekee sinusta ihmisen.

Yksinäisyyttä ei pidä vältellä, vaan sitä pitää ruokkia: mitä enemmän annat sille huomiota, sitä enemmän se kukkii, ja samalla opit olemaan pelkäämättä sen läsnäoloa. Joten seuraavan kerran, kun tunnet olosi yksinäiseksi, älä soita ystävillesi. Älä pyydä ketään kyläilemään, vaan istu sohvalle ja kuuntele hiljaisuutta - yksin. Usko tai älä, opit pikku hiljaa nauttimaan vain omasta seurastasi. Kun opit sen taidon, et enää koskaan tunne oloasi turvattomaksi. Samalla opit nauttimaan enemmän myös tulevista ihmissuhteistasi.

Lue myös: Minä vuodenaikana olet syntynyt? Katso, mitkä terveysongelmat piinaavat sinua todennäköisimmin

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat