20 asiaa, jotka nostavat naisten itsetuntoa eniten

19.06.2013 18:45 - Reetta Haverinen

Luksushajuvedetkään eivät korvaa lämpimien halausten ja kohteliaisuuksien tuomaa onnellisuutta ja hyvää oloa.

Brittitutkijoiden mukaan naiset käyttävät kauneutensa ja hyvinvointinsa eteen lähes 15 000 euroa koko elinkänsä aikana. Hinta on varsin korkea, mutta jo pelkästään ripsivärit, hajuvedet, manikyyrit ja kampaajakäynnit nostavat helposti summan moniin tuhansiin euroihin.

Samaisessa tutkimuksessa kuitenkin selvisi, että naisten itsetuntoa hivelee eniten aineettomat asiat eivätkä niinkään kauneushoidot tai merkkivaatteet. Kaikkein eniten naisten itsevarmuutta näytti kohottavan kohteliaat sanat ystävältä tai partnerilta.

Myös kauniiden hiusten ja onnistuneiden valokuvaotosten koettiin hivelevän itsetuntoa varsin tehokkaasti. Lähes puolet tutkimukseen vastanneista naisista kertoi tuntevan olonsa itsevarmemmaksi, jos sääret olivat siloiset ja karvattomat.

Eniten naisten itsetuntoa näytti häiritsevän vajavaiset yöunet. Myös surkea hiuspäivä ja huonokuntoinen iho saivat naisten itsetunnon rapisemaan.

Jos siis tahdot miellyttää ystävääsi, kannattaa kukkakimpun tai suklaarasian ostamisen sijaan ylistää kaverin upeaa ulkonäköä tai ihanaa luonnetta.

Tässä lista asioista, joiden todettiin nostavan naisten itsetuntoa parhaiten:

1. Kohteliaisuus ystävältä tai kumppanilta

2. Uusi hiustyyli tai hyvännäköinen kampaus

3. Hyvältä näyttäminen valokuvassa

4. Sileät sääret

5. Hyvät yöunet

6. Hyväily

7. Sanat: ''Rakastan sinua''

8. Lomalta palaaminen kauniin rusketuksen kera

9. Hymy tuntemattomalta

10. Uudet alusvaatteet

11.  Nuoren näköiseksi kehuminen

12. Kohteliaisuus uudesta vaatekappaleesta

13. Virheetön asukokonaisuus

14. Kun lapsi kehuu kauniiksi

15. Finnitön hipiä

16. Parhaita puolia korostavaan asuun pukeutuminen

17. Kulmakarvojen siistiminen

18. Treffikutsu

19. Manikyyri

20. Täydellinen kasvomeikki

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat