6 syytä, miksi jokaisen naisen tulisi nukkua täysin alasti!

14.01.2013 12:45 - Karoliina Kotala

Vaikka joulupukki olisikin tuonut lahjaksi toinen toistaan lämpimämpiä pyjamia tai kauniimpia pitsihepeneitä, kannattaa ne jättää suosiolla kaappiin. Cosmopolitan-sivusto listasi kuusi tärkeää syytä, miksi naisen olisi hyvä nukkua yönsä täysin alasti.

1. Intiimialueesi tuulettuu.
Alasti nukkuminen on terveellistä naisen alapäälle, sillä yön aikana intiimialueet pääsevät tuulettumaan rauhassa, joka ehkäisee muun muassa hiivatulehduksen syntymistä.

2. Nukut paremmin.
Vaikka lämpimän peiton alle on hyvä nukahtaa, asiantuntijoiden mukaan viileässä keho lepää paremmin. Alaston vartalo pysyy hyvin viileänä ja myös uni on silloin rauhaisampaa.

3. Pysyt kauniina.
Asiantuntijoiden mukaan liian lämpimässä nukkuminen häiritsee ikääntymistä hidastavien hormonien vapautumista. Kun taas ruumiinlämpö laskee, kasvuhormonia vapautuu kehoon ja se uudistaa ja hoitaa ihoa ja hiuksia.

4. Pysyt hoikkana.
Alasti nukkuessa unen laatu on parempaa, jonka seurauksena stressihormoni kortisolin määrä vähenee kehossa, joka pitää energiatasot kunnossa ja vaikuttaa siten myös ruokahaluun. Kun taas uni häiriintyy, kortisolitasot ovat korkeat aamulla ja sen ansiosta sorrut helpommin herkutteluun.

5. Tunnet olosi seksikkääksi.
Alasti nukkuminen tuntuu iholla hyvältä, ja iho saa kokea erilaisia kosketuksia ja pintoja, kuten ilman viileyden ja lakanan pinnan. Erilaiset tuntemukset saavat olosi seksikkääksi.

6. Seksi on parempaa.
Alasti nukkuminen tekee erityisen hyvää suhteelle, sillä alasti makoilu iho ihoa vasten lisää halailuhormoni oksitosiinin määrää kehossa. Sen myötä keho on rentoutuneempi, olet halukkaampi seksiin ja sitä myöten myös alttiimpi orgasmeille.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat