Älä heitä lisää vettä myllyyn: 5 tapaa selvittää erimielisyydet aikuismaisesti

27.07.2014 21:15 - Senni Loikala

Keskusteluistasi oman kullan, ystävän tai työkaverin kanssa tulee hedelmällisempiä, jos tiedät viisi tärkeää tapaa kommunikoida.

Monet tietävät tilanteen, kun sanasi alkavat ärsyttää puhetoveriasi. Hän saattaa ymmärtää sinut väärin, vaikka tunnet ilmaisseesi itsesi selkeästi. Kaikki joutuvat joskus kimurantteihin keskusteluihin. Kommunikoinnin asiantuntija Yogesh Sood neuvoo The Times of India -lehdelle, miten vaikeista keskusteluista selviää niin työssä kuin siviilissäkin.

Suunnittele etukäteen. Kun edessä on tärkeä keskustelu, kannattaa siihen valmistautua. Pohdi, mitä todella tahdot tilanteesta ja millaisella käyttäytymisellä todennäköisimmin saavutat tavoitteesi. On myös hyvä miettiä, millainen reaktio toiselta on odotettavissa. Tällöin pystyt suunnittelemaan vastauksia etukäteen.

Hallitse tunteesi. Kun keskustelun aikana tunteet nousevat pintaan, on vaihtoehtoja karkeasti jaoteltuna kolme. Näitä ovat ratkaisua hakevan keskustelun aloittaminen, hiljaa oleminen ja vihanpurkaus. Lähestymistavan valinta riippuu tilanteesta, mutta yleensä vaihtoehdoista ensimmäinen ja toinen ovat parhaimpia. Vihanpurkaukset eivät ratkaise monestikaan mitään.

Unohda vähättely. Hedelmällisiä keskusteluita on mahdotonta käydä ilman tervettä vuorovaikutusta. Toisen vähättely on yleinen sudenkuoppa, johon monet lankeavat. Seurauksena on vähintäänkin riita tai sisälle haudottua kitkaa. Välttääksesi ne, ota huomioon keskustelusta syntyvät tunteet niin toisessa kuin itsessäsikin, ja pyri selviytymään eriävistä mielipiteistä rakentavasti. On hyvä muistaa, että monet ovat intohimoisia mielipiteissään. Niitä kannattaa käsitellä arvostavasti.

Muista kuunnella. Parisuhteessa keskustelut saattavat muuttua ikäviksi useista syistä. Näin voi käydä esimerkiksi, jos suhdetta pidetään itsestäänselvyytenä, kumppanit eivät kuuntele toisiaan ja näkevät vain oman mielipiteensä tai jompikumpi ottaa marttyyrin roolin. Tärkeää on olla kärsivällinen ja suvaitsevainen myös niitä ajatuksia ja mielipiteitä kohtaan, jotka eivät käy yksiin omiensa kanssa.

Ota haaste vastaan. Keskustelut kannattaa ajatella jakamisena ja oppimisena, ei voittamisena ja syyttämisenä. Siitä huolimatta on tärkeää pysyä rehellisenä. Jo kehomme reagoi ongelmiin keskusteluissa samalla tavoin kuin fyysisiin uhkiin. Voimme kuitenkin tehdä parhaamme kommunikoidessa. Kannattaa pitää huolta, ettei jumahda pelkkien ennakko-oletusten armoille, käsittele toisen käytöstä ja tekoja epäkypsästi tai suhtaudu joustamattomasti siihen, mitä jompikumpi tahtoo. 

Lue myös: Älä vedä roolia: Kolme kysymystä paljastavat, oletko aito

Lähde: The Times of India

Kilpailut

Uusimmat