Fitnesspäiväkirjat-tähti muistuttaa treenaajia: Yksi asia unohtuu lomalla

02.07.2015 08:15 - Eeva Rajala

Personal trainerina työskentelevän Eevi Teittisen mukaan loman tai viikonlopun alkaessa ihminen unohtaa tärkeitä asioita hyvinvoinnistaan.

Fitnesspäiväkirjat-ohjelmassa mukana olleen Eevi Teittisen kevät ja alkukesä ovat sujuneet vauhdikkaasti. Isot kampanjat, oma blogi sekä asiakasprojektit ovat vieneet naisen ajan. Nainen odottaakin jo heinäkuun rauhoittumista, jotta pääsisi lomailemaan.

Harjoiteltu asia unohtuu lomalla

Personal trainerina ja kuntosaliohjaajana työskentelevän Teittisen mukaan ihmiset aika usein unohtavat lomalla ja viikonloppuisin usein tärkeän asian oman terveyden ylläpitämisestä.

- Yksi tärkeä asia, minkä monet unohtavat lomalla ja viikonloppuisin, on veden juonti. Monet, jotka harjoittelevat sitä eli opettelevat juomaan vettä, osaavat sen arkisin töissä, mutta sitten kun jäädään lomalle tai on viikonloppu, se jää, Teittinen kertoo Voicen haastattelussa.

Vedenjuonnin lisäksi Teittinen muistuttaa säännöllisestä ruokailusta myös kesälomalla. Ateriat kannattaa koostaa fiksusti niin, että viikolla pyrkisi syömään puhtaasti ja terveellisesti, ja viikonloppuna voi syödä löysemmin.


Lue myös: Juo vettä, pidä karkkipäivä - tunnettujen fitnesstähtien 5 arkivinkkiä, joita jokainen voi noudattaa

Kilpailut

Uusimmat