"Masennus voi johtua suoliston huonosta kunnosta" - pidä huolta vatsastasi näillä ruuilla

13.05.2015 20:15 - Rea Tallgren

Suoliston merkitystä ei voi vähätellä, korostaa suomalainen uutuuskirja Mielekkäät eväät.

Mielekkäät eväät - Ruokaa hyvälle mielelle -uutuuskirjassa korostetaan suoliston hyvinvoinnin merkitystä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

Kirja kertoo, että esimerkiksi yli 90 prosenttia onnellisuushormoni serotoniinista on peräisin suolistosta. Suoliston epätasapaino saattaa aiheuttaa esimerkiksi lieviä aivotoiminnan häiriöitä, ahdistuneisuutta ja masennusta.

Kirjassa kerrotaan monen tutkijoiden pitävän suolistoa ihmisen "toisina aivoina". Niinpä sen hyvinvoinnille ei voikaan uhrata liikaa ajatusta. Tärkeintä on yrittää huolehtia hyvien suolistobakteerien ylläpitämisestä ja huonojen minimoimisesta.

Vältä yhtä, nauti toista

Haitallista bakteerikantaa ruokkivat stressi, lisäaineet, valkoisen sokerin käyttö sekä valkoisen sokerin, vehnän ja heikkolaatuisten rasvojen käyttö. Myöskään pikaisesti nautitut ateriat eivät tee suoliston bakteerikannalle hyvää.

Sen sijaan bakteerikantaa voi hoitaa syömällä kasvispainoitteisia aterioita, jotka sisältävät paljon maitohappobakteereja. Esimerkiksi jogurttien nauttiminen on suositeltavaa.

Lisäksi maitohappobakteereja, eli probiootteja saa esimerkiksi hapankaalista. Myös hapanmaitotuotteet ovat omiaan auttamaan hyviä bakteereja voittamaan taistelun huonoja vastaan.

Liikunta myös suolistolle tärkeää

Kirjassa muistutetaan myös, että esimerkiksi arkiliikunnan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Liikunta hemmottelee suolistoa ja auttaa sitä toimimaan vilkkaamminen ja säännöllisemmin.

Kirjan kirjoittanut Outi Rinne on ravintoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin erikoistunut psykologi, valmentaja ja työnohjaaja, joka työskentelee ajoittain myös kokkina.

Outi Rinne: Mielekkäät eväät - Ruokaa hyvälle mielelle, Atena-kustannus, sh. 34 euroa.

Lue myös: Mullistavia uutisia laihdutusmaailmasta: "Viini ja suklaa ovat hyvästä - kalorien laskeminen ei!"

Kilpailut

Uusimmat