Miehet, huomio! Naiselle kokkaaminen kannattaa monestakin syystä

12.08.2015 09:15 - Reija Saarinen

Olisitko uskonut, että nälkä vaikuttaa myös naisen seksuaaliseen halukkuuteen?

Voiko nälällä todella olla vaikutusta naisen kiihottumiseen? Kyllä voi, näin ainakin väittää tuore tutkimus. Sen mukaan naiset reagoivat romantiikkaan täysin eri tavalla nälkäisinä kuin hyvin ravittuina.

Tutkimuksessa oli mukana 20 nuorta naista, joista puolet oli kokeillut pudottaa painoaan vähintään kaksi kertaa. Toinen puolisko sen sijaan ei ollut koskaan kokeillut mitään dieettiä.

Tutkimuksessa naisilla näytettiin romanttisia kuvia sekä neutraaleja kuvia ennen ja jälkeen syömisen. Havaittiin, että naiset reagoivat huomattavasti enemmän romanttisiin kuviin silloin, kun he olivat syöneet.

Syykin on selvä, kun nainen on nälkäinen, tulee hänestä helposti ahdistunut ja kiukkuinen. Sen vuoksi hänen on nälän lisäksi vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Sen sijaan täydellä vatsalla nainen pystyy ajattelemaan paljon muutakin.

Koska kyseisessä testissä oli mukana vain pieni joukko naisia, on selvää, että lisätutkimuksia tarvitaan. Siitä huolimatta miesten kannattanee pitää tämä mielessä. Ihan kaiken varalta.


Lue myös: Näläntunne voi olla merkki siitä, että kaipaat ystävää

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat