Miksi kahvia kannattaa juoda neljä kuppia päivässä? Tutkimus selvitti

21.01.2015 14:15 - Senni Loikala

Juomalla neljä kuppia kahvia päivässä pystyy pienentämään merkittävästi riskiään sairastua hengenvaaralliseen syöpään, väittää tutkimus.  

Tuore amerikkalaistutkimus tarjoaa hyviä uutisia kahvikissoille. He nimittäin tulevat sairastumaan pahanlaatuiseen melanoomaan, eli ihosyöpään, 20 prosenttia muita pienemmällä todennäköisyydellä. Suojaava vaikutus tulee juomalla neljä kuppia kahvia päivässä.

Kahvin juonnilla saavutettava pienempi sairastumisriski koskee vain pahalaatuista melanoomaa. Tutkimusta otettiin huomioon myös kaksi muuta ihosyöpätyyppiä, mutta riskiin sairastua niihin sumppien juomisella ei ollut vaikutusta.

Tutkimusta varten analysoitiin aiempia tutkimuksia, joissa oli yhteensä lähes 450 000 osallistujaa.

Kahvinjuonnin hyötyjä ja haittoja punnitessa tutkimus saattaa ilahduttaa kahvin puolestapuhujia.

Kahvia ei kuitenkaan kannata juoda valkoisesta mukista. Lue perustelut aiemmasta artikkelistamme.

Lähde: Express

Kilpailut

Uusimmat