Miksi naiset eivät pysty vetämään leukoja?

02.11.2012 10:45 - Eeva Rajala

Miehet aina ihmettelevät, miksi naisten on niin vaikea saada edes yhtä leuanvetoa aikaiseksi. Uusi tutkimus on näköjään löytänyt tähän vastauksen. 

Leuanvedoilla on kilpailtu aina ala-asteluokilta saakka. Siinä missä nuorukaiset pystyvät tekemään niitä vaikka kymmenen, tytöt saavat juuri ja juuri tehtyä vaivaisen yksi tai kaksi. Yhdysvaltain merivoimien miesalokkaiden pitää saada aikaan ainakin 3 leuanvetoa, mutta naisalokkailta ei näitä edes vaadita.

Daytonin yliopiston tutkijat halusivat selvittää, miksi naisten on niin vaikea tehdä tätä yksinkertaiselta näyttävää liikesarjaa. Koehenkilöinä oli 17 normaalipainoista naista, jotka eivät alkutilanteessa pystyneet tekemään yhtäkään leuanvetoa. Naiset treenasivat kolmena päivänä viikossa kolmen kuukauden ajan leuanvetoon käytettäviä lihaksiaan. He myös treenasivat aerobisia harjoitteita, jotta kehon rasvaprosenttia saataisiin vieläkin alemmas.

Harjoituskauden jälkeen naisten ylävartalo oli vahvistunut 36 prosentilla ja kehon rasvaprosentti on alentunut keskimäärin kahdella prosentilla. Mutta kun leuanveto-testipäivä koitti, vain neljä näistä 17 naisesta pystyi tekemään yhden leuan. Loput 13 eivät onnistuneet tekemään siis yhtään leuanvetoa.

- Rehellisesti luulimme, että kaikki heistä pystyi tekemään sen yhden, professori ja yliopiston dekaani Paul Vanderburgh kertoo ihmeissään.

Kyseinen tutkimus ja useat aiemmat tutkimukset osoittavat, että leuanvetoon tarvitaan muutakin kuin ylävartalon voimaa. Niiden miesten ja naisten kohdalla, jotka pystyvät tekemään leuanvetoja, yhdistyvät täydellisesti voima, alhainen rasvaprosentti ja heidän pienikokoisuutensa. Miehillä nämä kolme ovat yleensä paremmin tasapainossa kuin naisilla.

Naisilla on miehiin verrattuna alemmat testosteronitasot, joten heille rakentuu tyypillisesti vähemmän lihasmassaa kuin miehille. Lisäksi naisten on vaikeampi alentaa rasvaprosenttiaan kuin miehillä. Miehet voivat päästä jopa 4 rasvaprosenttiin, kun naisilla tyypillisesti alhaisin rasvaprosentti on 10.

Joten olkoon nainen miten hyvässä kunnossa, naiset pärjäävät huonommin leuanvetokisoissa kuin miehet. Vanderburghin mukaan joillakin miehillä on myös vaikeuksia saavuttaa edes yhtä leuanvetoa. Tämä voi johtua siitä, että nämä miehet ovat keskivertoa pitempiä tai isompia, tai heillä on pitemmät käsivarret.

Nielemmekö me naiset tämän selityksen, että olemme muka vain heikompi sukupuoli? Ja eikö tekniikka ole mitenkään tärkeä leuanvetoja tehtäessä?

Lähde: NY Times

Kilpailut

Uusimmat