Viisi mielenkiintoista asiaa silmistä, joita et välttämättä tiennyt

23.12.2013 08:15 - Katariina Näreaho

Silmien sanotaan olevan sielun peili, mutta mitä muuta tiedämme silmistä?

1. Silmien erivärisyys, eli heterokromia, on perinnöllistä. Se voi johtua myös silmään tulleesta vammasta tai sairaudesta. Jos silmien väri alkaa yllättäen muuttua, kannattaa olla yhteydessä lääkäriin.

2. Niin kivuliailta kuin silmävammat tuntuvatkin, paranevat ne yleensä todella nopeasti. Pienet hiertymät paranevat päivässä tai kahdessa. Naarmut ja kipeät hiertymät tulisi kuitenkin näyttää lääkärille, sillä pahimmillaan niihin voi kehittyä tulehdus, joka puolestaan hoitamattomana johtaa sokeutumiseen.

3. Kuten iho, myös silmämunat voivat palaa auringossa. Siinä missä iho palaa äkillisesti punaiseksi ja muuttuu ajan myötä hilseileväksi,, on silmien palaminen huomattavasti pidempi prosessi. Pitkään auringolle altistuneiden silmien kudos alkaa paksuuntua, joka pahimmillaan vaatii leikkausta. Siksi aurinkoisina päivinä ja etenkin aurinkoisissa maissa tulee käyttää UVA- ja UVB-säteiltä suojaavia aurinkolaseja.

4. Silmien väreissä on eri tummuusasteita. Toisella silmät voivat olla tummansiniset, toisella hyvin vaaleat. Tämä johtuu melanosyyteistä, eli pigmenttisoluista, joita silmien lisäksi on myös ihossamme. Toisilla melanosyyttejä on enemmän, jolloin heidän pigmenttisä on tummempi.

5. Näkökeskus sijaitsee aivojen takaosassa. Jos ihminen kaatuessaan lyö takaraivon lattiaan, voi hän sokeutua hetkellisesti.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat