Tutkijat uskovat: Koiran antamilla pusuilla yllättävä terveysvaikutus

20.03.2015 09:45 - Eeva Rajala

Se on ollut jo tiedossa, että koiran omistaminen parantaa ihmisen hyvinvointia. Terveyshyödyt voivat olla kuitenkin suuremmat kuin uskotaankaan.

Tiedemiesten mukaan ei välttämättä kannata vältellä koiran antamia pusuja vaan ottaa ne avosylin vastaan. Tutkijoiden mukaan koiran suoliston mikrobit voivat olla hyväksi koiran omistajalle.

Mikrobeilla uskotaan olevan probioottisia vaikutuksia, jotka vahvistavat vastustuskykyä. Probiootit ovat hyviä bakteereita, jotka pitävät suoliston terveenä, ja ne liitetään usein hapanmaitotuotteisiin. Ihmisen ruoansulatusjärjestelmässä on yli 500 erilaista bakteeria, sekä hyviä että pahoja.

Koiraa toimii kuin jogurtti?

Jotta epäilyt varmistuisivat, Arizonan yliopiston tutkijat rekrytoivat vapaaehtoisia tutkimukseen, jossa teoriaa testataan testiin. Tutkimuksessa aiotaan selvittää, kasvattaako koiran omistaminen positiivisten mikro-organismien esiintymistä koiran omistajien suolistossa niin paljon, että se parantaa fyysistä ja psyykkistä terveyttä.

- Haluamme pääasiassa selvittää, onko koiralla omistajaansa samanlainen probioottinen vaikutus kuin esimerkiksi jogurtilla, tutkija Kim Kelly kertoo Daily Mail -lehdelle.

Jo julkaistujen tutkimusten mukaan koirat ja koiran omistajat jakavat paljon samoja suoliston bakteereja aikojen saatossa. Tämän lisäksi joidenkin tutkimusten mukaan koirat parantavat lasten vastustuskykyä vähentäen muun muassa riskiä sairastua astmaan ja allergioihin.

Lue myös: 3 minuuttia riittää tekemään koirastasi onnellisen - katso miten

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat