Tutkimus: Avioero vaikuttaa lasten väkivaltaisuuteen ja masentuneisuuteen

09.07.2013 17:15 - Laura Sulkava

Vanhempien ero vaikeuttaa lapsen koko loppuelämää.

Brittiläisessä tutkimuksessa on todettu avioerolasten olevan väkivaltaisempia, onnettomampia ja tuntevat olonsa riittämättömäksi elämänsä aikana. Eron aiheuttamalla myllerryksellä havaittiin olevan vaikutus lähes kaikkiin lapsiin.

1500 ihmiseltä tutkittiin 11:ä erilaista haitallista lapsuusajankokemusta. Tutkimuksessa pureuduttiin esimerkiksi hyväksikäyttöön, perheväkivaltaan, perheen hajoamiseen sekä päihderiippuvuuteen.

Tutkimustuloksia peilattiin henkilökohtaisten taustatietojen valossa nykytilanteseen ja havaittiin, että eronneiden perheiden tulokset painoivat vaakakupissa enemmän kuin minkään muun tekijän. 47 prosentilla tutkituista avioerolapsista oli tulosten mukaan ainakin yksi huono kokemus, joka oli vaikuttanut hankaloittavasti aikuiselämään. Useammat kokemukset taas olivat tehneet elämästä entistä hankalampaa.

Eron aiheuttamia seurauksia tukeva kampanjaryhmä on todennut, että avioerolakien lieventyminen on aiheuttanut avioliiton ulkopuolisten lasten lisäksi paljon lapsia, jotka eivät saa kasvaa stabiilissa ympäristössä, johon kuuluvat kummatkin biologiset vanhemmat.

Huonoista lapsuudenkokemuksista kärsivillä on tutkimustulosten mukaan suurempi riski harrastaa alaikäisenä seksiä, olla kouluttamattomia, joutua pitkittyneeksi ajaksi sairaalaan sekä kärsiä mielenterveysongelmista ja työttömyydestä.

Merkittävästi suurempi riski havaittiin myös raskaaksi tulemiseen nuorena sekä runsaaseen tupakanpolttoon ja alkoholinkulutukseen. Edellä mainittujen lisäksi riski tyytymättömään elämään, kannabiksen käyttöön ja väkivaltaisuuteen olivat suuria riskitekijöitä.

Tutkimuksen johtavan professorin Mark Bellisin mukaan tuloksissa oli yllättävää se, kuinka paljon lapsuuden tapahtumat vaikuttavat, ja Bellis korostaa, että yhteiskunnan tulee tukea lapsuusaikaa ja hyvinvointia pienestä pitäen.

- Lapset, jotka ovat nähneet vanhempiensa ongelmakäyttäytymisen, noudattavat todennäköisemmin samaa kaavaa ja tekevät samat virheet omassa elämässään, Bellis lisää.

Lähde: News.com.au

Kilpailut

Uusimmat