Vinkit herkkuähkystä kärsivälle: Älä paastoa, nauti kuituja ja syö normaalisti

28.05.2015 11:45 - Reetta Haverinen

Jos olet eilisiltana ahtanut napaasi kaikkea pitsasta irtokarkkeihin ja housujesi vetoketju kiristää, voi olla, että soimaat itseäsi herkutteluistasi seuraavat pari päivää. Tehtyä ei saa kuitenkaan tekemättömäksi, eikä kolmen päivän kaalikeittodieetti ole ratkaisu huonoon oloon.

Vaikka housun nappikiristäisi kuinka, on täysin turhaa rankaista kroppaa edellispäivän herkutteluista. Parasta on, jos jatkat elämääsi normaalilla tavalla, etkä ajattele ylilyöntiäsi päivätolkulla.

- Palaa normaaliin ruokavalioosi heti seuraavana päivänä. Muista myös nauttia runsaasti vettä, varsinkin jos herkuttelusi ohessa tulit kumonneesi kurkkuusi yhden jos toisenkin alkoholijuoman, neuvoo ravistemusasiantuntija ja The Small Change Diet -kirjan kirjoittaja Keri Gans.

Gans myös vinkkaa, että ruokaähkyn jälkeisinä päivinä voi olla hyvä nauttia ruoka-aineita, jotka parantavat ruoansulatusta. Esimerkiksi kuidut ja probiootit hellivät vatsaa ja suolistoa.

Ota myös ilo irti ''energiatankkauksestasi'' ja pidä itsesi aktiivisena. Nyt sinulla on loistava sauma lähteä pitkälle kävelylenkille tai kokeilla salilla hieman astetta kovempaa treeniä. Älä kuitenkaan piiskaa itseäsi syömisiesi vuoksi monen tunnin mittaisilla urheilusuorituksilla. Muista, että yksittäinen ylilyönti ei merkkaa mitään, jos ruokavaliosi on muuten kunnossa.

Sinun ei myöskään tarvitse jättää välistä juhlia tai ravintolailtaa vain sen vuoksi, että sorruit ahtamaan napaasi edellisiltana levyllisen suklaata tai kulhollisen sipsejä. Voit tehdä ravintolassa ja juhlissa myös fiksuja valintoja. Tilaa pihvin sijaan salaattiannos tai keskity kahvikesteillä mieluummin yhteen tai kahteen laatuun, kuin että maistelisit koko kahvipöydän tarjoilut lävitse.

Lue myös: Mässäilitkö liikaa herkkuja? 6 ruoka-ainetta, joilla ähky helpottaa

Lähde: Marie Claire

Kilpailut

Uusimmat