Helsingin poliisin atk-taidot naurattavat - Ala-asteelaisetkin pätevämpiä

24.04.2012 13:36 - Mikko Räsänen

Helsingin poliisi julkaisi tänään tiedotteen Lassilassa tapahtuneesta pankkiryöstöstä. Tiedotteen kuvankäsittelyssä oli tapahtunut niin tökerö virhe, että edes ala-asteen atk-kurssilaiset eivät olisi vastaavaan luultavasti syyllistyneet.

Poliisi julkaisi tänään tiedotteen Helsingin Lassilassa tapahtuneesta pankkiryöstöstä. Tiedotteeseen liitettiin kaksi valvontakameran ottamaa valokuvaa ryöstäjästä. Valvontakameran kuvissa näkyy myös muita sivullisia ihmisiä, mutta poliisi on halunnut peittää heidän kasvonsa mustilla palloilla, ettei heidän henkilöllisyytensä paljastu ja kukaan luule heitä ryöstäjiksi.

Valitettavasti kuvankäsittelystä ja sivullisten kasvojen peittämisestä vastannut henkilö ei ole ymmärtänyt kuvankäsittelystä alkeitakaan. Hän on käsitellyt kuvat Word-tekstinkäsittelyohjelmalla piirtämällä kasvojen päälle mustat pallot. Sen jälkeen hän on liittänyt word-dokumentin sellaisenaan tiedotteeseen. Tekijä ei ole tajunnut, että kasvojen päälle laitetut mustat pallot ovat dokumentissa täysin irtonaiset ja ne pystyy siirtämään sivuun kasvojen päältä yksinkertaisesti hiirellä vetämällä.

Alla kuva poliisin julkaisemasta tiedotteesta. Sen vierestä kuvasta näkee, miten helposti Voicen toimituksessa pystyttiin siirtämään mustat pallot pois kuvan henkilöiden kasvojen päältä. Kasvot olivat helposti tunnistettavissa, mutta ne sumennettiin Voicen toimituksessa tunnistamattomiksi ennen kuvan julkaisua.

Lue poliisin tiedote täältä.

Kilpailut

Uusimmat