IL: Facebook-ryhmä järjestää synttäreitä köyhille lapsille: “Itku kurkussa avasimme paketteja”

24.02.2015 07:15 - Eeva Rajala

Sanotaan, että pienillä teoilla voi antaa toisen elämään paljon hyvää. Neljän lapsen yksinhuoltajaäiti kertoo Iltalehdessä, miten sai järjestettyä tyttärelleen syntymäpäiväjuhlat Facebook-ryhmän avustuksella.

Facebookissa toimii Parhaat synttärit ikinä -ryhmä, joka kerää lahjoituksia vähävaraisten perheiden lasten syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen. Perheenäiti kertoo, miten hänen 10-vuotias tyttärensä tahtoi kovasti järjestää synttärit omassa tanssikoulussa, mutta ilman ryhmän apua juhlien järjestäminen ei olisi ollut mahdollista. Lahjaksi tyttö sai muun muassa toivomansa taitoluistimet, vaatteita sekä Robinin levyn.

- Mahtavaa, että on olemassa näin ihania ihmisiä ja hyvää tahtoa...Ihan itku kurkussa avasimme tytön kanssa paketteja. Itsekin autan, jos vain pystyn, koska siitä tulee hyvä mieli, äiti kertoo Iltalehden printtiversiossa.

Parhaat synttärit ikinä -ryhmä perustettiin vuosi sitten, kun ryhmän perustaja Jani Salo oli seurannut saman henkistä ryhmää Facebookissa. Salo kertoo, että lapsille synttärit ovat iso ja tärkeä asia.

- Usein yksikin, todella toivottu lelu voi pelastaa koko syntymäpäivän. Vanhempia puolestaan auttaa, jos ihmiset voivat tukea esimerkiksi tarjottavien kanssa ja juhlatilan löytämisessä, Salo kommentoi lehdelle.

Facebook-ryhmän kautta on autettu jo kymmeniä perheitä. Suurin osa on ollut yksinhuoltajia. Avun tarpeessa olleissa perheissä on ollut myös sairautta ja työttömyyttä. Yksityisten ihmisten lisäksi yritykset ovat tehneet lahjoituksia juhlia varten.

Avun tarpeessa olevat perheet voivat laittaa sähköpostitse vapaamuotoisen hakemuksen, joka julkaistaan tiivistettynä versiona Facebook-ryhmässä sivustolla. Lisätietoja ryhmän toiminnasta löydät täältä! (Facebook)

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat