Koira pelasti epilepsiaa sairastavan omistajansa hengen - video ei herkimmille

28.08.2015 08:45 - Eeva Rajala

Tiedemiehetkin ovat lumoutuneita koiran taidoista. 

Pohjois-Irlannista kotoisin oleva 23-vuotias Shannon Locke kärsii rajusta epilepsiasta. Hän saa rajuja kohtauksia monta kertaa viikossa. Locke halusi kuvata hetken, mistä selviää, että hänen koiransa on hänen pelastava enkelinsä.

2-vuotiaan Poppy-koiran kuudes aisti heräsi ja hän varoitti omistajaansa 15 minuuttia ennen kuin epilepsiakohtaus iskee. Locke ymmärsi koiran hälytyksestä mennä makaamaan turvallisesti omaan sänkyynsä ja odottamaan kohtauksen tuloa. Poppy varoittaa naista kohtauksesta painamalla naista tassullaan.

"Tämä on noloa, mutta tämä on epilepsiaa"

Videolta selviää, että kun Locke saa epilepsiakohtauksen, koira pitää huolen siitä, ettei nainen tukehdu omaan sylkeensä. Koira myös auttaa naista selviämään kohtauksesta nopeammin.

Locke jakoi videon Facebookissa ja videota on katsottu miljoonia kertoja.

"Mietin kauan julkaisenko videota, sillä tämä on hyvin noloa. Mutta tämä on epilepsiaa", nainen kirjoittaa videon yhteyteen.

Nainen on myös perustanut hyväntekeväisyysjärjestön avustajakoirille. Tiedemiehet ovat lumoutuneita koiran taidoista, ja käytöstä tutkitaan Belfastin yliopistossa. Tiedemiehet haluavat selvittää, miten Poppyn kaltaisia koiria voidaan käyttää epilepsiaa sairastavien apuna ympäri maailman.


Lue myös: Sankarikoira pelasti sokean omistajansa hengen - koira yritti ottaa isoimman iskun vastaan

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat