Maailman rumimman koiran tittelistä kilpaillaan jälleen - katso kuvat
Maailman ruminta koiraa etsitään jälleen Amerikassa. Kilpailuun on osallistunut lukemattomia persoonallisen näköisiä karvaturreja.
Tarkoitus on hyvä
Vaikka kilpailun idea saattaa kuulostaa julmalta, on sillä pohjimmiltaan hyvä tarkoitus. Kilpailun avulla halutaan muistuttaa ihmisiä siitä, ettei koiria tulisi hankkia vain kauniin tai virheettömän ulkonäön perusteella.
- Epätäydellisyydet tekevät tekevät koirista sellaisia kuin ne ovat, eli ihania perheenjäseniä, tapahtuman johtaja Sarah Cummings selittää.
Tänä vuonna voittaja valitaan 26.6. Voittajalle on luvassa yli tuhannen euron palkinto ja lisäksi luonnollisesti Maailman rumimman koiran titteli.
Katso kuvia kilpailijoista alta.
Lue myös: Onko Kari Suomen hauskin koira? Nousi hetkessä nettijulkkikseksi
Kilpailut
Uusimmat
Tänä keväänä syytä varautua poikkeusjärjestelyihin liikenteessä - taustalla kuitenkin ilahduttava syy
Kuinka paljon keskiverto suomalainen syö leipää vuodessa? Vastaus voi yllättää
Unohda pilkottavat Y2K-muodin stringit - nyt vilautellaan boksereita, osoitti Sydney Sweeney
Foreca: Lämpöennätys paukkui, mutta nyt kylmenee rajusti - lumisateet yhä mahdollisia etelässäkin
Kuvia Michael Jacksonin elämäkertaelokuvan kuvauksista julki - katso, miltä päätähti näyttää
Näytä lisää