Kuinka tyylit ovat sadassa vuodessa muuttuneet: Nyt vuorossa iranilainen versio

22.02.2015 12:15 - Linda Arponen

Minuutin videot tyylien muutoksista sadassa vuodessa ovat saaneet jatkoa, uusimpana nähdään mielenkiintoinen versio iranilaisesta naisesta.

Olemme uutisoineet aiemmin kahdesta Cut.comin tekemästä videosta, joilla nähdään naisten hius- ja meikkityylien muutokset sadassa vuodessa.

Ensimmäisessä videossa nähtiin valkoinen, toisessa musta yhdysvaltalaisnainen.
Sarja on saanut vastikään kolmannen osansa, jossa nähdään, kuinka muoti on muuttunut 1910-luvulta nykypäivään asti. Tällä kertaa kuvattuna on kuitenkin iranilaisnainen.

Video on hyvin mielenkiintoista katseltavaa, sillä 1930-luvusta 1970-lukuun asti iranilaisnaisten tyylit ovat olleet selvästi varsin samankaltaiset kuin lännessä. 1980-luvusta lähtien naiset ovat kuitenkin palanneet takaisin erilaisten huivien käyttäjiksi, jotka olivat välillä poissa.

Katso video alta.


Voit katsoa myös yhdistelmävideon kahdesta aiemmasta videosta alta.

Kilpailut

Uusimmat