Tältä näyttävät 600 vuotta vanhat rintsikat

19.07.2012 14:15 - Senni Loikala

Nämä keskiaikaiset rintaliivit murtavat sen harhakäsityksen, että naiset olisivat käyttäneet modernin mallisia rintaliivejä vasta sadan vuoden ajan.  

Historioitsijat yllättyivät tuoreesta arkeologisesta löydöstä eli itävaltalaisesta linnasta löytyneistä ikivanhoista rintaliiveistä. Vaalealla ja ohutkankaisella vaatekappaleella on ikää noin 600 vuotta, joten ne ovat peräisin Keskiajalta. Erikoista löydöksessä on se, etteivät historioitsijat tienneet naisten käyttäneet modernin mallisia rintaliivejä Keskiajalla.

Asiantuntijat elivät siinä luulossa, että naiset omistivat vain tiukkoja korsetteja. Nyt on siis selvinnyt, että korsetit tulivat muotiin vasta perinteisten rintaliivien jälkeen. Lisäksi rintaliiveissä olleet helmet ja muut koristeet kertovat siitä, että alusvaatteen oli tarkoitus myös miellyttää silmää.

- Nämä ovat upea löytö, iloitsee museotyöntekijä Hilary Davidson.

Itävalloissa sijaitseva linna kätki uumeniinsa myös muita kiinnostavia keskiaikaisia vaatekappaleita. Linnasta nimittäin löytyi vaateartikkeli, jotka ovat todennäköisesti olleet alushousut. Niiden omistaja on ollut mies, sillä naiset eivät käyttäneet alushousuja hameidensa alla Keskiajalla. Tuolloin alushousut symboloivat valta-asemaa ja maskuliinista voimaa.

Kuvan historiaa muuttavista rintaliiveistä löydät täältä.

Lähde: Telegraph

Kilpailut

Uusimmat