Hittisinglen tehnyt suomalaisyhtye: Jatkossa teemme enää huonoja biisejä

21.09.2014 10:00 - Reija Saarinen

Voicen The Risteilyllä esiintynyt Roope Salminen & Koirat julkaisi ensimmäisen singlensä syyskuun alussa. Kappaleen saama vastaanotto on yllättänyt muusikot positiivisesti. 

Roope Salminen & Koirat on yhtye, joka tunnetaan coverbiiseistään. Syyskuun 5. päivä yhtye julkaisi kuitenkin ensimmäisen oman kappaleensa. Biisonit-nimeä kantava biisi on saanut yleisöltä todella hyvän vastaanoton mikä on toki miellyttänyt myös bändin poikia. 

- Tuntuu älyttömän hyvältä. Ennen kuin kappale tuli ulos sanoin lähipiirille ja kaikille muille kappaletta kuunnelleelle, että mua jännittää todella paljon, miten se otetaan vastaan. Mutta kyllä tämä yleisön vastaanotto on yllättänyt mut ja koko bändin ihan täysin, Roope Salminen toteaa. 

Jon-Jon Geitelin mukaan hienointa on kuitenkin se, että saa tehdä sellaista musiikkia, josta itse tykkää.

- Ihan mahtavaa on se, että pääsee tekemään musaa, jota haluaa ja ihmiset tykkää kuunnella sitä. 

Tuleva levy tulee miesten mukaan olemaan tuttua Biisonit-linjaa. 

- Noh, sinne tulevalle levylle me tehdään enää huonoja biisejä. Että tavallaan Biisonit oli se ainut hyvä. Kaikki ladattiin tähän, Salminen nauraa. 

Todellisuus lienee kuitenkin jotain muuta. 

- Hyvää kamaa on tulossa. Biisoneiden viitoittamalla linjalla jatketaan, mutta mennään vähän ehkä pidemmällä siitä mitä lyriikat on. Aiotaan myös kokeilla paljon musikaalisesti. 

Kuuntele Biisonit alta ja katso Roope Salmisen ja Koirien Voicen risteilyn keikkakuvat täältä.

Kilpailut

Uusimmat