Sturm und Drang -yhtye tekee paluun

03.07.2012 18:15 - Rea Tallgren

Yhtyeen uusi levy ilmestyy syyskuussa. Albumin ensimmäinen single Molly the Murderer on juuri julkaistu.

Sturm und Drang on pitänyt hiljaiseloa peräti kolmen vuoden ajan. Edellisen, vuonna 2008 julkaistun albumin jälkeen nuoret miehet ovat viettäneet kaiken vapaa-aikansa treenikämpällä ja studiossa.

- Olemme tehneet paljon töitä kehittyäksemme. Välillä kärsivällisyys on meinannut loppua, mutta onneksi jaksoimme odottaa. Nyt Sturmis kuulostaa juuri siltä kuin pitääkin, yhtyeen laulaja André Linman sanoo.


15-vuotiaina ensimmäisen hittinsä Rising Sonin julkaisseen bändin jäsenet ovat nyt parikymppisiä. Sturm und Drangiin on myös liittynyt kaksi uutta jäsentä, kitaristi Jani Kuoppamaa ja basisti Joel Wendlin.

Sturm und Drangin levyjä Learning to Rock (2007) ja Rock 'n Roll Children (2008) on myyty yhteensä lähes 100 000 kappaletta.

Kilpailut

Uusimmat