Unohda nämä! Miesten huonoimmat toisilleen antamat neuvot naisten suhteen

31.07.2012 21:15 - Karoliina Kotala

Miehet jakavat toisilleen neuvoja ja ohjeita siinä missä naispuoliset ystävättäretkin keskenään. On kuitenkin olemassa muutamia tyypillisiä neuvoja, jotka todellisuudessa olisi kannattavinta vain unohtaa.

Alla yleisimmät huonot neuvot:

1. Harrasta seksiä mahdollisimman monen naisen kanssa.
Osa miehistä uskoo, että kaikista järkevintä ja suorastaan välttämätöntä on harrastaa seksiä mahdollisimman monen naisen kanssa ennen sitoutumista, jotta "juoksut olisi juostu" ennen sitoutumista.
Valitettavasti seksiä ei voi harrastaa varastoon, ja se korkeintaan voi saada aikaan arveluttavan maineen.

2. Odota kolme päivää ennen kuin soitat naiselle.
Legendaarinen Kolmen päivän sääntö on edelleen suosiossa miesten keskuudessa, koska sen uskotaan minimoivan vaikutelma epätoivoisuudesta. Todellisuudessa sääntö olisi syytä unohtaa, ennen kuin nainen ehtii unohtaa sinut tai tavata toisen miehen.

3. Anna pakit näyttääksesi vaikutusvaltaiselta.
Yksi erikoisimmista keinoista nostaa omaa itsetuntoaan lienee eräiden miesten tapa pukeutua parhaimpiinsa ja lähteä baariin iskemään naisia vain, jotta voisi antaa heille välittömästi pakit. Jälleen kerran kyseinen tempaus aiheuttaa vain arveluttavan maineen.

4. Pyydä treffeille tekstarilla.
Naiseen kuin naiseen tekee vaikutuksen mies, joka uskaltaa ottaa puhelimen käteen ja pyytää kiinnostuksen kohdettaan ulos soittamalla.

5. Kehuminen antaa heikon kuvan.
Jotkut miehet säästelevät kohteliaisuuksia, erityisesti jos tapailevat erittäin kauniita naisia, koska uskovat heidän jo kuulleen kohteliaisuuksia tarpeeksi ja kyllästyneen niihin. Todellisuudessa vilpittömät kohteliaisuuden lämmittävät jokaisen naisen sydäntä.

6. Treenaa vartaloasi, älä parisuhdettasi.
Naiset ovat kiitollisia komeasta kumppanista, mutta todellisuudessa eniten arvostusta saavat täysin muut ominaisuudet.

7. Parempi olla kertomatta naiselle.
Valheella on lyhet jäljet, ja omankin omantunnon keveyden vuoksi kannattaa vain olla rehellinen.


Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat