Pidä huolta sydämestäsi - hengitysharjoitus hyvään oloon

07.10.2013 17:15 - Senni Loikala

Hengittämisen avulla voidaan taistella stressiä ja sydänsairauksia vastaan.

Jokainen voi vaikuttaa oloonsa oikeanlaisen hengittämisen avulla. Hengittämisellä on yhteys myös stressiin. Syvään puhaltelemisen tiedetään nimittäin muun muassa rauhoittavan, laskevan verenpainetta, vähentävän levottomuutta ja helpottavan jännitystä.

Lifescript-sivustolla kerrotaan, kuinka hengittämisen avulla voidaan taistella stressiä ja sydänsairauksia vastaan. Voit kokeilla alla olevaa harjoitusta rauhassa esimerkiksi kotona tai työhuoneessasi.

1) Ajattele kahta rauhoittavaa sanaa, kuten "rauhaa", "iloa" tai "rentoutumista". Vedä ensin henkeä sisään ja sano hiljaa ensimmäinen sanoista. Tämän jälkeen puhalla ulos ja sano toinen sanoista.

Sanoilla tiedetään olevan vaikutusta mielialaan. Kieli syntyy aivojen vasemmassa puoliskossa, kun taas hengittäminen ja mielikuvat aktivoivat oikeaa aivopuoliskoa. Sanojen käyttäminen hengitysharjoituksessa auttaa aivojen molempia puoliskoja rentoutumaan.

2) Tunne, kuinka rintakehäsi ja vatsasi liikkuu hengittäessäsi sisään ja ulos. Keskity tuntemaan myös, kuinka ilma virtaa sieraimistasi alas kurkkuun ja keuhkoihin tasaisessa, hyvässä rytmissä.

3) Keskity, että hengityksesi heijastelee luonnon omia rytmejä. Maailmasi voi nimittäin laajentua, jos mietit rauhoittavia ja kauniita kuvia luonnosta.

4) Jatka harjoitetta kolme minuuttia.

Lähde: Lifescript

Kilpailut

Uusimmat