Yhä useampi pitää lomalla taukoa sosiaalisesta mediasta

29.07.2015 10:15 - Reija Saarinen

Melkein joka kolmas suomalaisista kertoo lomailevansa tarkoituksella myös sosiaalisesta mediasta.

Yhä useampi pitää lomalla taukoa myös sosiaalisesta mediasta. Momondon teettämän kyselyn mukaan melkein joka kolmas suomalaisista kertoo lomailevansa tarkoituksella myös sosiaalisesta mediasta. Facebookia päivitetään silti edelleen ahkerasti.

Tänä vuonna lähes puolet (47 %) suomalaisista kertoo lomailevansa myös sosiaalisesta mediasta. Määrä on kasvanut hieman viime vuoteen verrattuna, jolloin vain 43 prosenttia suomalaisista kertoi välttelevänsä sosiaalista mediaa lomiensa aikana.

Sähköttömät mökit pakottavat taukoon

- Yksi selkeä syy sosiaalisen median tauolle on se, että usealla suomalaisella mökillä ei ole internetyhteyttä, eikä välttämättä edes sähköä. Myös ulkomailla ollessa nettiyhteys saattaa puuttua, ja kalliiden hotelliyhteyksien sijaan matkabudjettia säästellään muihin huveihin", selventää momondon Suomen markkinointipäällikkö Petteri Jalonen.

Vastanneista lähes kolmasosa (31 %) kertoi pitävänsä tarkoituksella lomaa myös sosiaalisesta mediasta, kun taas 14 prosenttia oli tehnyt niin tahattomasti ja 9 prosenttia vain siksi, että sosiaaliseen mediaan ei loman aikana ollut pääsyä.

Reippaasti yli puolet (57 %) lomallaan sosiaalista mediaa käyttävistä kertoi päivittävänsä enimmäkseen Facebookia, mutta myös Instagramia lomansa aikana päivittää 11 prosenttia. Vain 7 prosenttia suomalaisista muistaa myös päivittää Twitter-tiliään loman aikana.




Kilpailut

Uusimmat