Suomalainen saunajooga valloittaa maailmalla: Jo kolme maata hurmaantui

14.03.2014 11:45 - Heli Thoren

Tiina Vainio on kehittänyt joogan, jota tehdään saunassa. Nyt lajiin on hurahtanut myös ihmiset Virosta Espanjaan.

Kun Les Mills -ohjaaja Tiina Vainio päätti yllättäen vetää joogatunnin saunassa, hän ei vielä ymmärtänyt keksineensä uutta lajia. Siitä kaikki kuitenkin sai alkunsa. Vainio innostui itsekin ja ryhtyi vetämään tunteja Suomessa.

- Nyt saunajooga valloittaa myös maailmalla. Virossa, Ruotsissa ja Espanjassa on saunajoogaa. Seuraavaksi ovat vuorossa Itävalta ja Saksa, Vainio kertoo.

Saunajoogan kehittäjä uskoo, että parhaimmat asiat syntyvät juuri näin: sattumalta, kun tekee asioita täydestä sydämestä. Myös Vainio uskoo lajiinsa. Hän irtisanoutui päivätyöstään ja keskittyy nyt viemään lajiaan maailmalle.

- Täytyy vaan uskaltaa olla omalla epämukavuusalueella. Ja luottaa, että myös muut innostuvat.

Lisätietoja: Saunayoga.com

Kilpailut

Uusimmat