Etkö laihdu, vaikka teet kaiken "oikein"? Tarkista, altistutko liialle valolle

13.05.2015 07:45 - Eeva Rajala

Jos ihminen ei saa pudotettua painoa, syytetään yleensä geenejä, ruokavaliota, tai treeniä.

Jotkut syövät optimaalisesti ja treenaavat laihtumismielessä, mutta paino ei silti putoa. Usein syynä voivat olla aineenvaihdunnalliset häiriöt, jotka voivat osittain johtua myös liiallisesta valosta.

Daily Mail -lehti kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan makuuhuoneen valon määrällä on merkittävä vaikutus ihmisen painonnousuun. Liiallinen altistuminen keinotekoiselle valolle voi siis olla lihomisen syynä. Keinotekoisiin valoihin lasketaan esimerkiksi tietokoneiden, kännyköiden ja myös verhojen välistä pilkottavien katuvalojen loiste.

Jatkuva valo hidastaa kalorien polttamista

Leidenin yliopiston tutkijoiden hiirikokeissa huomattiin, että hiiret, jotka altistuivat valolle 24 tuntia vuorokaudessa viiden viikon ajan, lihoivat 50 prosenttia enemmän kuin ne hiiret, jotka viettivät aikaansa valossa normaaleja tuntimääriä. Kummassakin ryhmässä hiiret liikkuivat ja söivät yhtä paljon.

Jatkuvat valo sekoittaa kehon kellon ja hidastaa kalorien polttamista. Samojen tutkijoiden aiemmat tutkimukset osoittivat jo, että jatkuvasti valossa elävät eläimet lihoivat enemmän kuin ne, joille syötettiin rasvaisia ruokia. Tutkija Patrick Rensenin mukaan tutkimustulokset voivat selittää, miksi jotkut ihmiset eivät kaikesta yrittämisestä huolimatta laihdu.

Älä tarkasta edes tekstiviestejä

- Uskon, että olisi hyödyllistä ylläpitää normaalia biologisia rytmiä niin hyvin kuin mahdollista, ainakin nukkumalla pimennetyssä makuuhuoneessa, Rensen kertoo Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa.

Rensenin mukaan jopa yksinkertaiset ja pienet teot, kuten tekstiviestin tarkastaminen tai herääminen keskellä yötä, voivat sekoittaa kehoa niin, ettei se nollaudu kunnolla ennen aamua.

Liiallinen valolle altistuminen on yhdistetty myös lukuisiin terveysongelmiin aina syövästä masennukseen asti. Rintasyöpätutkija Richard Stevens kertoi hiljattain, että nukkumisen tärkeydestä on alettu vihdoin puhua kiitettävällä vahvuudella. Sen sijaan pimeyden tärkeyttä aliarvioidaan hänen mielestään edelleen suuresti.

Lue myös: Mullistavia uutisia laihdutusmaailmasta: "Viini ja suklaa ovat hyvästä - kalorien laskeminen ei"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat