Suosittu 24 tekee paluun televisioon – elokuva yhä jäissä
Jack Bauerin tiukkaa toimintaa ja jatkuvaa manailua saamme ihastella siis jatkossakin. Pelkistä huhuista ei ole kyse, sillä ohjelman vastaava tuottaja David Fury on vahvistanut asian.
Deadline-sivuston mukaan uusi tuotantokausi käsittää 12 jaksoa. Päätähtenä nähdään yhä Kiefer Sutherland, jonka Kosketus-sarja lopetettiin hiljattain vain kahden kauden jälkeen.
Lähde: Deadline
Kilpailut
Uusimmat
Yksi kokelas keräsi hurjat 10 laudaturia - kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset julki
Kuolleisuus maksasairauksiin kääntynyt nousuun - jo pieni määrä alkoholia aiheuttaa suuren riskin
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Näytä lisää