Kuva: AOP

Julkkiskokki pelkää teettää vasektomian - ei halua sukukalleuksiensa kuvia sosiaaliseen mediaan

07.05.2016 19:15 - Senja Rapila

Viidettä lastaan odottava pariskunta on miettinyt vaihtoehtoa, jossa Jamie Oliver kävisi teettämässä vasektomian.

Julkkiskokki Jamie Oliver, 40, ja hänen vaimonsa Juliette odottavat jo viidettä lastaan. Pariskunta on ollut naimisissa vuodesta 2000, ja sitä ennen he seurustelivat seitsemän vuotta.

Suuren perheensä vuoksi Oliver on harkinnut vasektomian teettämistä, jotta lapsia ei tulisi enää perheeseen. Asiassa on kuitenkin vain yksi ongelma; mies pelkää, että hänen sukukalleutensa päätyvät nettiin.

- Julkkiksena olemisessa on se ongelma, että kun riisut vaatteesi leikkauksen ajaksi, siinä tulee olemaan seitsemän ihmistä ympärilläsi. Siinä vaiheessa minusta tulee hieman ujo ja leikkaus pelottaa minua vähän. En halua sitä kuitenkaan Snapchatiin ikuistettavaksi, joten en usko teettäväni sitä. Mutta minun pitää kyllä hillitä itseni muuten! Oliver toteaa.

Mies odottaa innolla viidettä lasta syntyväksi perheeseen, mutta paljastaa kuitenkin olevansa hieman yllättynyt siitä, kuinka suuri perhe hänelle on siunaantunut ajan saatossa.

- Olen hieman yllättynyt siitä, kuinka suuri perhe meillä on. Se kuitenkin pitää minut rehellisenä ja maantasalla, ja lisäksi se on hauskaa.

Lähde: Female First

Lue myös: Janet Jackson odottaa esikoistaan 49-vuotiaana - mitkä ovat riskit?

Lue myös: Duudsonit joutuivat rajun pilan kohteeksi USA:ssa - video julkaistiin YouTubessa

Kilpailut

Uusimmat