Kuva: SplashNews

Demi Lovato avautui päihdeongelmastaan: "Otin huumeita joka tunti"

19.05.2016 15:30 - Joose Koskiranta

Laulajatähti avautui haastattelussa nuoruusaikojen huumeriippuvuudesta.

Laulaja Demi Lovato, 23, on ollut jo vuosia viettänyt päihteetöntä elämää, mutta aina näin ei ole ollut. Laulaja on puhunut avoimesti nuoruusvuosiensa huumekokusta.

Tuoreessa Refinery29 -julkaisun haastattelussa Lovato paljasti, kuinka pahaksi tilanne ehti edetä, ennen kuin hänen vanhempansa puuttuivat asiaan.

Huumeriippuvuuden ollessa pahimmillaan tähti otti kokaiinia tunneittain. 

- Työskentely kanssani oli painajaismaista, hän muistelee. 

Vanhemmat sijaiskärsijöinä

Erityisesti hänen vanhempansa saivat kärsiä oikukkaan teinin villistä elämästä. 

Vuonna 2010, Lovaton ollessa vain 18-vuotias, hän  joutui kolme kuukautta kestävään vieroitushoitoon.

Viimeinen pisara oli, kun laulaja hyökkäsi taustatanssijansa kimppuun. Pian välikohtauksen jälkeen Lovaton huolestuneet vanhemmat toimittivat tyttärensä hoitoon. 

- Yrittäkää antaa minulle kotiarestia. Tiedätte kyllä, kuka teidän laskut maksaa, kuului nuoren naisen vastaus. 

Erossa päihteistä

Tänä päivänä laulajatar pysyy kaukana alkoholista sekä huumeista, jotta houkutukset eivät käy liian suuriksi. Hotellihuoneissa, joissa Lovato yöpyy, ei saa olla lainkaan alkoholia.

- Tiedän, että elämäni kuulostaa tylsältä, mutta olen tullut siihen elämänvaiheeseen, jossa haluan mielummin rentoutua kuin pukeutua kauniisti ja lähteä baariin juhlimaan ihmisten kanssa, jotka eivät ole kiinnostuneita terveydestäni. 

Lue myös: Demi Lovato julkaisi paljastavan alusvaatekuvan - ei lainkaan kuvankäsittelyä

Lähde: MetroXpress

Kilpailut

Uusimmat