Tänään tv:ssä: Jennifer Lawrencen tähdittämä suurelokuva, joka rikkoi Twilightin ennätyksen
Nälkäpeli-elokuvasarjan ensimmäisen osan lippujen ennakkomyynnissä tehtiin Yhdysvalloissa uusi ennätys, jota piti ennen hallussaan Twilight – Epäilys -hittielokuva vuodelta 2010. Tämä selviää IMDb-elokuvatietokannasta.
Nälkäpeli kahmaisi Pohjois-Amerikassa kautta aikojen kolmanneksi suurimman avaustuloksen, ja sen edellä olivat vain Harry Potter ja kuoleman varjelukset , osa 2 -ja Yön ritari -elokuvat.
Elokuvassa Jennifer Lawrencen esittämä Katniss Everdeen joutuu karmivaan tositelevisiokilpailuun, jossa nuorten täytyy kilpailla toisiaan vastaan, kunnes vain yksi on hengissä. Elokuva on adaptaatio Suzanne Collinsin samannimisestä kirjasta.
Nälkäpeli
Nelonen
21.00
Kilpailut
Uusimmat
Kuolleisuus maksasairauksiin kääntynyt nousuun - jo pieni määrä alkoholia aiheuttaa suuren riskin
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Näytä lisää