Kuva: Senja Rapila

Uniikki ja fitness-tyttöystävä Eevi eroavat - "Ollaan kasvettu erilleen"

28.06.2016 16:19 - Iiro Myllymäki

Pariskunnan oli tarkoitus viettää häitään ensi vuonna.

Rap-artisti Uniikki, oikealta nimeltään Dan Tolppanen, 34, on ilmoittanut Facebook-päivityksessä eroavansa Fitnesspäiväkirjat-sarjasta tutuksi tulleesta Eevi Teittisestä. Päivityksen mukaan eropäätös on tehty sovussa ja pariskunta jatkaa ystävinä.

Uniikki ja Teittinen olivat yhdessä neljä vuotta ja menivät kihloihin viime kesänä. Pariskunnan oli tarkoitus mennä naimisiin ensi vuonna.

”Ollaan päädytty Eevin kanssa pitkän pohdinnan jälkeen siihen ettei enää jatketa yhdessä. Tämän kesän aikana päädyimme siihen, että ollaan molemmat onnellisempia erikseen. Jotenkin ollaan kasvettu erilleen ja halutaan elämältä eri asioita. Olo on tyhjä mutta samalla helpottunut.”, Uniikki kirjoittaa.

Lue koko Uniikin päivitys alta:

Myös Eevi kommentoi

Erosta kerrotaan myös Teittisen Mini Fitness -blogissa. Siellä julkaistun kirjoituksen ovat allekirjoittaneet "E & D", joten myös Uniikin voi arvella osallistuneen kirjoittamiseen. Kirjoituksen mukaan eroa oli pohdittu jo pitkään.

"Nämä vuodet opettivat ja kasvattivat meitä molempia. Olen kiitollinen kaikista kokemuksista joita nämä vuodet meille yhdessä tarjosivat. Opin ennen kaikkea rakastamaan. Opin paljon myös itsestäni ja omista voimavaroistani", Teittinen kirjoittaa nyt jo poistetussa blogipäivityksessä.

Lue myös: Dan, 34: "Itkin monta päivää eron jälkeen"

Lue myös: Uniikki fitness-rakkaastaan: "Eevi on kovemmassa kunnossa kuin minä"

Kilpailut

Uusimmat