Uuden Blair Witch -elokuvan traileri saa aikaan silkkaa kauhua - katso
Alkuperäinen Blair Wicth Project -elokuva julkaistiin vuonna 1999. Nyt tuo kammottava kauhuelokuva saa jälleen jatkoa uuden Blair Witch -elokuvan muodossa.
Trailerin perusteella odotettavissa on silkkaa kauhua. Aivan kuten edeltäjänsäkin, kyseinen elokuva perustuu pitkälti myös käsivarakuvaamiseen, mikä saa aikaan liiankin realistiselta tuntuvaa pelkoa.
Kommenttien perusteella Blair Witch tulee olemaan yksi kaikkien aikojen kammottavimmista elokuvista, joten heikkohermoisten kannattaa jättää se väliin.
Ensi-iltansa elokuva saa 26. syyskuuta.
Lue myös: Uuden Ring-elokuvan traileri vie yöunet - katso jos uskallat
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää