Kuva: Senja Rapila

Ihmekaksoset Marcus & Martinus, miltä tuntuu kun ihmiset sekoittavat teidät keskenään?

05.02.2017 21:15 - Senja Rapila

Muun muassa Light It Up -kappaleestaan tutut norjalaiskaksoset kertovat, että heitä harmittaa, kun jotkut eivät erota heitä toisistaan.

Norjalaisista Marcuksesta ja Martinuksesta, 14, on tullut lyhyessä ajassa sensaatiomainen ilmiö Pohjoismaissa. Vanhempi sukupolvi on saattanut kuulla kaksikon Light It Up -kappaleen radiosta, mutta nuoremmat taitavat tietää kaksosten koko tuotannon: kun Marcus & Martinus esiintyivät Suomessa viime vuoden lopussa, myytiin heidän Nosturin keikkansa välittömästi loppuun ja vierailu Elämä Lapselle -konsertissa sai koko nuoren yleisön villiintymään.

Identtisten kaksosten tunnistaminen saattaa kuitenkin tuottaa monelle päänvaivaa, varsinkin silloin, jos kyseessä olevia sisaruksia ei ole tavannut aiemmin. Myös Marcus ja Martinus ovat joutuneet elämänsä aikana varsin useaan otteeseen esittelemään itsensä, kun ulkopuoliset eivät ole erottaneet heitä toisistaan.

Vaikka heidän mielestään nimien sekoittaminen on ymmärrettävää, eivät he varsinaisesti pidä siitä, jos heitä ei eroteta toisistaan.

- Se ei ole hyvä homma, pojat toistavat yhteen ääneen.

- En vihaa sitä, kun näin tapahtuu, mutta... Martinus aloittaa.

- Emme vain pidä siitä, Marcus lisää.

- Juu. Emme! Martinus nauraa.

(kuva: Senja Rapila)

Marcuksen mielestä kaksosten erottaminen toisistaan on nykyään huomattavasti helpompaa kuin aiemmin, koska molemmat ovat kasvaessaan saaneet omanlaisia piirteitä ja heidän tyylinsä ovat muuttuneet.

- Se ei ole mahtavin tunne, kun ihmiset sekoittavat meidät keskenämme, mutta ymmärrän sen kyllä. Varsinkin silloin vuosia sitten, kun meillä oli samanlaiset hiukset. Tajuan sen, että tunnistaminen ei ole aina helppoa. Mutta sen pitäisi olla helpompaa nyt, kun olemme nykyisin hieman erilaisempia, hän toteaa.

Lue myös: Norjalaiset teinikaksoset villitsevät - saivat Elämä lapselle -yleisön pyörtymispisteeseen

Kilpailut

Uusimmat