Kuva: Senja Rapila

IS: Suomalaisnäyttelijä kiidätettiin viime viikolla sairaalaan - päässä syvä reikä!

20.03.2017 10:30 - Senja Rapila

Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa tanssiva Laura Malmivaara kertoo Ilta-Sanomille lyöneensä päänsä viime keskiviikkona betoniin.

Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa tanssiva näyttelijä Laura Malmivaara, 43, kiidätettiin viime keskiviikkona sairaalaan, uutisoi Ilta-Sanomat. Kilpailun ennakkosuosikkeihin lukeutuva näyttelijätär kertoo, että loukkasi päänsä vakavasti.

- Minulla on syvä reikä päässä, sillä löin pääni betonikattoon. Päässä on nyt neljä tikkiä, mutta siitä ei taida tietää kukaan täällä tuotannossa, Laura kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa sunnuntain TTK-livelähetyksen päätteeksi.

Tapaturmasta huolimatta Malmivaara osallistui lähetykseen normaalisti. Hän kertoo IS:lle, ettei olisi halunnut huolestuttaa tuotantotiimiä tai muitakaan haaverillaan.

Päivystykseen Hartmanin sairaalaan

Onnettomuus tapahtui Teatteri Takomossa, kun Malmivaara oli kiittämässä muiden näyttelijöiden kanssa yleisöä Kauheat lapset -esityksen jälkeen.

- Olin niin innoissani, ja hyppäsimme iloisesti loppukiitoksissa kohti kattoa. Pää osui siinä hässäkässä kattoon, Laura kertoo.

- Pääsin onneksi Hartmanin sairaalan päivystykseen nopeasti. Tuli siinä ehkä pieni aivotärähdys, mutta ei mitään pahempaa pahoinvointia.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös: Laura Malmivaara vältteli pitkään viihdeohjelmia: "Suojelin uskottavuutta"

Lue myös: Laura Malmivaara Me Naiset -lehdelle: "Sulan miehen lempeään ja rakastavaan katseeseen"

Kilpailut

Uusimmat