Kuva: Senja Rapila

Irina: Miksi Laura Voutilaista on painettu alas?

04.04.2017 20:53 - Anna Hopi

Vain elämää -kuvauksissa laulajat liikuttuivat toistensa tarinoista.

Irina Saari sanoo oppineensa kuvauksissa paljon uutta artistikollegoistaan.

- Olli Lindholmia en ole seurannut aikaisemmin ollenkaan. Hänen elämästään pystyn rinnastamaan useita asioita oman isäni elämään, joka muusikkona on käynyt aallonpohjat ja muutkin asiat läpi. Kuuntelin Ollin stooria sillä korvalla, miten itse olen kokenut lapsuudessani, hän kertaa.

Muidenkin artistien haasteet liikuttivat naista.

- Yllätyin todella paljon Lauran kokemasta dissauksesta, Irina sanoo ja viittaa vaikeuksiin, joita Voutilaisella on ollut urallaan.

- Vaikka olen tuntenut hänet pitkän aikaa, en ole tajunnut, mitä kaikkea hän on saanut osakseen. Ei ole ollut helppo tie.

(kuva: Senja Rapila)

Onko naisartisteilla tällä hetkellä yhtä haastavaa?

- En tiedä. Olen saanut niin vapaat kädet ja koko paljon kannustusta levy-yhtiön taholta. Minun on annettu olla sellainen kuin olen halunnut olla. En tiedä, mikä yleinen ilmapiiri on. Luulen, että sama juttu ei ole enää olemassa, Irina pohtii.

- Luulen, että nyt on niin paljon mimmiartisteja, että vaikea uskoa, että tässä vaiheessa joku setämies alkaisi neuvomaan, mitä tulee tehdä.

Lue myös: Irina pitkästä avioliitostaan: "Välillä haluaisin pitää vuoden loman"

Kilpailut

Uusimmat