Kuva: Alloverpress.fi

Rintaliivit jäivät kotiin: Uhkean Jessica Simpsonin tiukkaan mekkoon ahdettu povi varasti show'n

20.04.2017 15:15 - Karoliina Kotala

Yhdysvaltalaislaulajatar Jessica Simpson on musiikkinsa ohella tunnettu myös upeasta ulkumuodostaan.

Näyttelijänäkin kunnostautunut yhdysvaltalaislaulajatar Jessica Simpson on viime vuosien mittaan nähty hillitymmässä tyylissä, mutta toisinaan tähtönen osaa myös räväyttää edelleen asuvalinnoillaan. 36-vuotias vaaleaverikkö on kahden pienen lapsen äiti ja äitiyden myötä naisen tyyli onkin vaihtunut hiukan hillitympään suuntaan ja tähden yllä on nähty minimekkojen sijaan trendikästä hippityyliä.

Laulajatar päätti kuitenkin korostaa poveaan keskiviikkona suunnatessaan illalliselle aviomiehensä Eric Johnsonin kanssa. Kapea, kukkakuosinen asu vaikutti hiukan pieneltä povekkaan naisen ylle ja uhkea povi ei meinannut mahtua mekkoon.

(kuva: Alloverpress.fi)

(kuva: Alloverpress.fi)

(kuva: Alloverpress.fi)

(kuva: Alloverpress.fi)

Muotisuunnittelijanakin kunnostautuneella Simpsonilla on kaksi lasta, joita nähdään myös toisinaan julkisuudessa. Tytär Maxwell syntyi vuonna 2012 ja poika Ace vuonna 2013.

(kuva: Alloverpress.fi)

(kuva: Alloverpress.fi)

Lue myös: Jessica Simpson harkitsi rintojensa pienennyttämistä - yllättävä syy muutti mielen

Kilpailut

Uusimmat